Kun saavuin sitten Englantiin ja pitkän matkan jälkeen pääsin meidän kylään ja näin talon ja vanhan tallipihan, olo oli aika sanoinkuvaamaton. Eihän meillä Suomessa ole tuollaisia paikkoja enkä tiennyt että niitä on missään. Tallipiha oli toki nähnyt parhaat päivänsä mutta arkkitehtuuri oli silti huikean kaunista. Ja itse päärakennus oli kuin jostain brittisarjasta. Ensimmäisen kerran kun pääsin kierrokselle taloon, ensimmäiset kyyneleet pääsivät kun pääsin talon kirjastoon joka on yksi Britannian hienoimpia ja laajimpia yksityisiä kokoelmia. Muutenkin talo on 50 vuoden tyhjillään olin jälkeen entisöity vanhaa kunnioittaen ja hyvällä maulla. Osa huoneista oli vielä työn alla ja näyttivät jo auki revittyinäkin todella upeilta. Ja sitä vanhojen huonekalujen ja tavaroiden määrää! Myös maalaukset ja muut taide-esineet olivat ihan jotain muuta kuin mihin olin tottunut.
Kun perheen elintaso oli tuota luokkaa, pääsin näkemään vähän erilaista puolta englantilaisista. Olin mukana tapahtumissa joita siinä ihan tallipihan ulkopuolelta alkavassa puistossa järjestettiin, olin mukana illalliskutsuilla ja illanvietoissa joissa vieraina oli vähän "parempaa sakkia". Se toi hauskan kontrastin siihen että normaalisti vietin aikani muiden työläisten kanssa. Yksi parhaita työkavereitani on meidän groundsman ja lisäksi aika kului gamekeepereiden, traktorikuskien, sähkömiehen, putkimiehen ja raksaukkojen kanssa. Näiden ihmisten kanssa puhuttiin kanssa vähän erilaista kieltä, on hieman eri asia jutella työukkojen kanssa alatyylisiä juttuja kahvitauolla kuin korkkailla viiniä lontoolaisten valokuvaajien ja mallien kanssa fiinisti kynttilänvalossa. Välillä aiheutin hauskoja hetkiä kun unohdin siistiä kielenkäyttöä, mutta onneksi ihmiset ei oikeasti ole niin nuukia siitä enää nykyään. Aina ne tilanteet päättyi siihen että selitettiin että "Yeah, Mari is a lorry-driver. And a corporal. And from Finland" ja tilanne oli sillä selvitetty. Ihmisiä on aina Englannissa kiinnostanut että mikä sai mut lähtemään sinne ja mitä oon tykännyt olla siellä. Oli meillä millaiset kissanristiäiset tahansa niin aina sai juttuseuraa ja tapasin kyllä ison määrän mielenkiintoisia ihmisiä ja kävin monia kiehtovia keskusteluja.
Mun työkin osoittautui lopulta paljon monipuolisemmaksi kuin mitä kuvittelin. Varsinkin aluksi se oli mahtavaa, sain lisää hommia aina kun edelliset loppui ja olin ihan intopinkeenä ja malttamattomana kun sain homman valmiiksi.
Alussa siivosin laitumia lannasta traktorilla ja sen perässävedettävällä laitteella joka käytännössä kerää pyörivän harjaksen avulla ne lannat laitumelta. Lisäksi toin pyöröpaaleja laitumille. Korjailin rikkoutuneita aitoja ja siivosin karsinoita.
Sitten kävin kurottajakurssilla ja sen jälkeen pystyin tuomaan heinä -ja olkipaaleja kurottajalla ja täyttämään laitumella olevaa vesisäiliötä IBC-säiliöllä. Kävin myös traktorikurssilla ja sen jälkeen sain tyhjentää lantakärryä ja kävin auttamassa tuorerehun teossa ja yhden illan ajoin myös heinäpaaleja pellolta katokseen. Lisäksi niitin rikkakasveja traktorin perässä olevalla niittomurskaimella ja välissä trimmeröin aidanalusia.
Sen lisäksi olen jatkuvasti ollut tallilla valmiudessa tuomaan hevosia sisälle kengittäjää varten, auttanut eläinlääkäreitä töissään, hoitanut kaviopaiseita ja haavoja ja ollut jatkuvasti työllistetty hevosenhoitajanakin. Syksyllä meillä oli myös pääntautia ja sen johdosta pestiin ja desinfioitiin tallit ja kaikki ja jouduttiin olemaan hyvin varovaisia hevosten ja vaatteiden ja varusteiden kanssa monta viikkoa. Olen myös hoitanut kissanpentuja ja parhaani mukaan koittanut pelastaa loukkaantuneita lintuja mitä olen löytänyt pitkin vuotta puistosta.
Tällä hetkellä alkaa kuitenkin tuntumaan siltä että työtä on liikaa siihen nähden että meitä on vain kaksi parikymppistä tyttöä ha vastuullamme on tällä hetkellä 28 hevosta. Nyt on saavutettu se piste jossa tuntuu että tämä alkaa riittämään tätä lajia. Tiedättekö kun päivä kestää talvisin 7:30-16/17 (riippuen siitä miten kauan näkee tehdä töitä) ja siihen pitäisi mahduttaa kaikkien hevosten tarkastaminen kahdesti päivässä, ruokinta, mahdolliset karsinansiivoukset, laidunten siivoaminen pari kertaa viikkoon, heinäpaalien tuonti sen mukaan kuin tarvitsee, kissojen ruokinta ja siivoaminen kahdesti päivässä, "oman" ponin liikutus ainakin muutaman kerran viikossa, mahdolliset hevisten talutukset kengittäjää/eläinlääkäriä/jockeytä varten sekä yllättävät haavanhoidot, kaviotauteiden teot ja muut.
Lisäksi jossain välissä pitäisi ehtiä pitää tunnin lounastauko ja ruokkia ja ulkoiluttaa koirakin. Onneksi Grim sentään pääsee mukaan tekemään töitä aina kun vaan mahdollista työtehtävien ja aikataulujen puolesta.
Sekä minä että työkaverini ollaan nyt todettu että ei voida enää jatkaa tällä tavalla. Matkassa on monia muitakin mutkia joita en koe tarpeelliseksi tässä selvittää, sanotaan nyt vaan että tämä päätös on monen osan summa.
Sinäänsä harmittaa, mun sopimus on siis vuoden mittainen ollut jo alusta asti mikä tarkoittaa että se loppuu 1.2. Mutta aiemmin olen ihan vakavasti harkinnut tänne jäämistä. Mutta viimeaikaisten tapahtumien perusteella koen että se ei ole sen arvoista eikä mitenkään järkevää.
Kylä ja sen ihmiset ovat kuitenkin tehneet muhun sellaisen vaikutuksen että pelkkä ajatus lähdöstä tuntuu samalla tosi kurjalta. Kun saavuin Englantiin, ajattelin että tulen vaan tekemään työni. Mutta sitten kävikin niin että tutustuin ihan mielettömiin ihmisiin, sellaisiin omanlaisiin ihmisiin joiden kanssa voin vaan olla oma omituinen itseni ja ilokseni voin todeta että hekin ovat omituisia. Kaikki muut työntekijät ovat olleet tosi avuilaita ja heidän kanssaan olen kokenut monia hyviä hetkiä.
Ja naapurikylän pienessä maalaisklubissa on vietetty ilta jos toinenkin ja nautittu hyvästä siideristä ja aina sitä on jollain keinoin selvitty takaisin kotiin ja seuraavana aamuna töihinkin. Omituinen ja äänekäs suomalainen on sielläkin otettu vastaan avosylein.
Tyttö joka työskentelee mun kanssa tallilla ja joka on todella taitava ratsastaja, on muodostunut tärkeäksi ystäväksi. Monet riidat ja sovinnot on käyty läpi ja koettu aikamoisia seikkailuja. Naapurissa asuva toinen kaveri on usein liittynyt meidän seuraan ja sillä porukalla on kyllä koettu kaikenlaista.
Siksipä tuntuukin niin pahalta että tällä hetkellä koen että on parempi lähteä tuolta. Mutta toisaalta taas, maailmallehan pääsee aina takaisin. Ja nyt kun sinne on kerran lähtenyt niin seuraavalla kerralla se on jo paljon helpompaa. Ja olen ihan varma että tällä reissulla olen saanut sellaisia ystäviä joiden kanssa tullaan pitämään yhteyttä tulevaisuudessakin ja käymään toistemme luona.
Tässä on nyt puolisentoista kuukautta aikaa suunnitella että mitä seuraavaksi. Luulen että ainakin toistaiseksi on edessä paluu Suomeen jos/kun työpaikka tai opiskelupaikka vaan löytyy.
Tämä kulunut viikko on kyllä osoittautunut todella tärkeäksi hengähdystauoksi kaiken tohinan keskellä. Oon tavannut parasta ystävääni, sukulaisia ja yhtä hyvää ystävääni jonka kanssa ollaan nähty viimeksi puolitoista vuotta sitten. Lisäksi oon nähnyt paljon kavereita joiden kanssa nähtiin Suomessa aina viikottain kun käytiin tanssimassa samoissa paikoissa, kuin myös vanhoja tanssikavereita. Kaikki se on ehkä herättänyt ymmärtämään että se turvaverkko mikä täällä Suomessa on, onkin aika paljon laajempi kuin kuvittelin. Enkä oikeastaan malta odottaa sitä että pääsen takaisin Suomeen ja näen kaikkia vanhoja kavereita, pääsen tanssireissuille ja saan olla omieni kanssa. Sitä ennen pitää vaan saada haltuun tuo työ-/opiskelukuvio ja saada elämä raiteilleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti