Kun ikävä ei lakkaa

Moikka taas!

Niin se aika on vaan mennyt ja olen ollut Suomessa aika tarkkaan neljä kuukautta. Aika kuluu ihan huomaamatta ja tuntuu että minä junnaan paikallani.

Suomeen paluun jälkeen kohtasin aikamoisia hankaluuksia sopeutumisen kanssa. Fyysisesti kaikki meni ihan ok ja kulttuurilliset muutoksetkin Englannin ja Suomen välillä on loppujen lopuksi aika pieniä eivätkä aiheuttaneet toimenpiteitä.

Mutta olin tosi pitkään vielä ihan siinä moodissa mikä oli päällä Englannissa. Mietin paljon sitä miten hevoset siellä jakselee ja miten mua korvaamaan tullut kaverini pärjäisi työssään. Lähettelin hänelle pitkin kevättä ohjeita traktorin käyttöön ja töiden fiksuun tekemisjärjestykseen liittyen.

Olin myös tosi paljon yhteydessä Englannin kavereihini facebookin välityksellä ja ollaan soiteltukin pitkiä puheluita ja mua on pidetty ajantasalla uusimmista juoruista. Vielä näin neljänkin kuukauden jälkeen olen aika hyvin perillä siitä mitä meidän kylässä tapahtuu.

Kuvia lähtöpäivältä 1.2.2017

Löysin täällä Suomessa sitten osa-aikaista hommaa mainosten jaon parissa ja koitin pitää itseni kiireisenä käymällä tanssimassa ja kavereita näkemällä. Mutta siinä missä Englannissa ollessa pakka pysyi aika hyvin kasassa ja onnistuin tekemään pitkäkantoisia suunnitelmia ja nopeitakin ratkaisuja, täällä tuntuu että sitoutuminen ja päätöksenteko on vaikeampaa. Englannissahan olin töissä maatalouden ja hevostenhoidon parissa ja siellä meidän seuduilla olisi ollut paljon mahdollisia työpaikkoja ja oppilaitoksia alaan liittyen. Mutta jossain vaiheessa tuntui että on parempi silti lähteä Suomeen katsomaan josko siellä olisi kuitenkin helpompi itsenäistyä ja jatkaa eteenpäin.

Voin nyt sanoa että ei ollut. Täällä olen hakenut tosi moneen paikkaan töihin ja myöskin moniin oppilaitoksiin opiskelemaan lähinnä maataloutta. Nyt löysin tosi mukavan työpaikan facebook-päivitykseni johdosta ja töitä on riittämässä ainakin kesäksi ihan mukavasti. Oonkin sanonut jo esimiehilleni että ainakin elokuun loppuun asti oon ihan käytettävissä.
Mutta siinä missä Englannissa olisin voinut kuvitella jatkavani maatalouden parissa ja kouluttautua lisää, täällä Suomessa ala ei tuntunutkaan enää yhtään omalta. Olen saanut kyllä hyväksymiskirjeitä mutta jättänyt ne huomioimatta. Sen sijaan tästä nykyisestä työstäni oon kyllä aika innoissani sillä se on ensimmäinen työ pitkään aikaan josta oon tienannut järkevästi rahaa. Lisäksi työnkuva on vaihtelevaa ja mielenkiintoista ja työporukka oikeesti mukava.

Meidän tallipiha

Mutta vaikka nyt homma on alkanut luistaa työn suhteen, mieli palailee koko ajan Englantiin ja ystäviini ja meidän kylään. Kaverini ovat vielä töissä samalla tilalla ja tuossa viime viikolla soiteltiin pitkiä puheluita ja tajusin miten ikävä mulla on sinne. Ei vaadittu kauaa kun olin selaamassa lentoja Englantiin ja suunnittelemassa lomaa. Alunperin piti lähteä heinäkuun alussa, mutta sitten sain kuulla töistä että mulle olisi hyvin töitä tiedossa just heinäkuulle. En voinut kieltäytyä moisesta tarjouksesta, nyt kun töitä on niin töitä tehdään.
Kysyin sitten hetken mielijohteesta että mitenkäs kahden viikon päästä. Kuulemma käy aivan mainiosti. Tuntui niin mahtavalta varata lennot puolentoista viikon päähän kun alunperin luulin että pääsen matkaan vasta heinäkuussa.

Oon niin innoissani että pääsen käymään toisessa kodissani. Siellä on niin kaunista tähän aikaan vuodesta! Näen kaikkia kavereita ja kyläläisiä, käyn kaikissa mun lempparipaikoissa ja teen kaikkia lemppariasioita siellä. Ja näen mun ponia! Melkein alkaa itkettää kun mietin mummoponia joka on kuulemma ollut hyvin allapäin ja palaamassa siihen samaan tilaan missä se oli ennen kun minä otin sen hoitooni ja aloin ratsastamaan ja hoitamaan sitä. Toivon mukaan pääsen maastoilemaan sen kanssa ja muistelemaan vanhoja hyviä aikoja. On erittäin todennäköistä että yritän ahtaa mummoponin 8kg käsimatkatavaroihini ja tuoda kotiin. Tai syötän passini sille yhdelle kiukkuiselle valkoiselle ponille ja joudun jäämään Englantiin.

Maailman kauneimpia paikkoja, ainakin omasta mielestäni!

Reissun aikana aion jutella ystävieni kanssa ja pohtia vielä sitä korttia että jos palaisinkin takaisin. Voisihan sinne palata lyhyeksikin aikaa. Oon aika varma että töitä löytäisin helposti, siellä on maatalousalan paikallislehdet täynnä ilmoituksia töistä joihin minäkin pääsisin kokemuksillani ja pätevyyksilläni heittämällä sisään.
Olisi niin mukava palata Grimin kanssa meidän toiseen kotiin vielä joskus. Olin siellä niin onnellinen. En malta odottaa että reilu viikko tästä eteenpäin olen matkalla yhteen mun lempipaikkaan maailmassa. Hullua ajatella että lähdin aikanaan Englantiin ihan vaan välivuoden viettoon ja töihin. Kun vuosi siitä eteenpäin oli kotiinlähdön paikka, se oli elämäni kamalin päivä.