Trimmeröintiä ja takapakkia

Pahoitteluni päivittämättömyydestä! Kiirettä on pitänyt ja mulle se vaan sopii.
Pari viikkoa sitten kävin meidän viheralueiden kunnossapidosta vastaavan kaverini juttusilla ja valittelin kun ei oikein hommaa ole, meinaa käydä aika pitkäksi. Kaverini ilahtui ja sanoi että voisin alkaa trimmeröimään aitalankojen alusia että sähkö kulkisi katkoitta.

Viime maanantaina tästä ilahtuneena ponnistin lainaamaan trimmeriä ja teinkin kaksi päivää putkeen töitä lähes tauoitta trimmerin kanssa. Keli oli kuin morsian ja suomalainen heittää muutenkin vaatteet pois kun lämpötila on +10 asteen tienoilla eikä lunta sada. Niinpä minäkin trimmeröin toppi pällä, pitkät housut sentään oli jalassa. Maanantaina taisin lopetella hommat siinä 7 maissa illalla kun työkaveri tuli hakemaan trimmeriään ja kyseli että joko alkaisi riittää tältä päivältä.

Keskiviikkona oli sateinen päivä eikä trimmeriä voinut siis ulkoiluttaa. Kävin kuitenkin hakemassa käsisahan lainaan ja vietin kokonaisen päivän sahaten aitalangoilla lepääviä oksia yhdeltä laitumelta.

Homma oli siitä antoisaa että työn tuloksen näki heti! Muutenkin päivä kului rattoisasti ja jätin kielikurssille menonkin välistä kun halusin saada tämän laitumen viimeisteltyä.

Illalla soittelin kotiinpäin ja silloin ihmettelin ekaa kertaa ääneen käsivarsissa olevia punaisia täpliä joiden arvelin liittyvän piikikkäisiin oksiin tai edellispäivien trimmeröintiin.

Mutta seuraavana aamuna heräsin kurjaan näkyyn; käsivarsien sisäpuolet ranteesta kainaloon asti oli sekä pilkkujen että rakkuloiden peitossa. Rakkuloita ei tosin ollut kovin montaa mutta tosi inhottavan muotoisia ja kohollaan olevia. Myös kaulassa ja rintakehässä oli rakkuloita ja naarmuja.

Aloin googlettelemaan asiaa englanniksi ja aika nopeesti epäilykseni kohdistuivat jättiläisukonputkeen. En ollut ihan varma olinko nähnyt sitä trimmeröidessäni mutta vammat viittasi siihen.

Ajoin kauppaan ja ostin antihistamiinia ja hydrokortisonia. Lämpimästä kelistä huolimatta pidin takkia päällä koko päivän sillä ukonputkelle altistumisen johdosta ihosta tulee auringonvalolle herkkä. Kasvin neste reagoi auringonvalon kanssa ja saa ihon muuttumaan rakkulaiseksi ja muodostaa palovammoja. Nämä rakkulat ja vammat paranevat todella hitaasti ja iho jää auringonvalolle herkäksi, joskus jopa useiden vuosien ajaksi.

Perjantaina iho ei ollut muuttunut mihinkään suuntaan joten ilmoitin työnantajalle että lähden näyttämään vammoja lääkärille. Ajoin Salisburyyn walk in clinicille jossa olin jo pari viikkoa aiemmin käynyt näyttämässä polven ruhjetta. 

Terveydenhoitajan reaktio oli aika erikoinen, hän lähinnä ihmetteli ja voivotteli ja kyseli useampaan kertaan että olenko varma että olen jo sairastanut vesirokon. Lopulta uskoi että nämä vammat liittyy jotenkin siihen trimmeröintiin sillä jälkiä on vain niissä kohdissa jotka altistuivat ruohosilpulle.

Terveydenhoitaja ei ollut kuullutkaan jättiläisukonputkesta ja arveli että olen allerginen jollekin kasville jota olin trimmeröinyt. Tosiasiassa olin aika varma että kyseessä on ukonputki, olen pennusta pitäen ryöminyt menemään vaikka missä kasvillisuudessa ja asunut maalla eikä koskaan ole mikään kasvi aiheuttanut reaktiota.

Sain kuitenkin reseptin steroiditabletteihin joiden pitäisi auttaa kutinaan, turvotukseen ja punotukseen.

Viikonloppuna olin kaverini juttusilla ja hän totesi mulle ykskantaan että jättiläisukonputki aiheutti minun vammat. Oli vaan kumma kun työnantaja eikä terveydenhoitaja olleet tietoisia kasvista joka on näin vaarallinen.

Olin onnekas, mulla oli suojalasit päässä eikä kasvoihinkaan ollut tullut roiskeita. Silmiin joutuessaan jättiläisukonputken neste voi aiheuttaa pysyvää sokeutumista.

Käsivarret eivät ole mitenkään kauniin näköiset ja kaula ja rintakehä ovat pilkukkaat. Nyt on kuitenkin kulunut 6 päivää oireiden alusta ja rakkulat ovat kuivuneet ja osa ruvista on lähtenyt. Jäljellä on enää punaisia laikkuja ja muutamia kohdita joissa iho on kutisevaa ja arkaa, lähinnä kyynertaipeissa. Oon rasvannut ihoa ahkerasti ja syön antihistamiinitabletteja ja steroiditabletteja. Tilnne ei enää näytä niin toivottomalta kuin pari päivää sitten jolloin ilmoitin että tänä kesänä en näytä käsivarsia kenellekään kun näytän punaiselta kuplamuovilta.

Mutta tänään näytettiin jo tältä, mikä on suorastaan huikea muutos esimerkiksi perjantaihin verrattuna.

Tuo työkaverini on saanut jättiläisukonputkesta osakseen ja hänellä on joitain jälkiä käsivarsissa ja kaulassa. Mullekin jäänee jonkinlaisia arpia käsivarsiin ja kaulaan mutta se ei haittaa. Muutenkin mulla on raajat täynnä jos minkälaista arpea milloin koirien kanssa touhuamisesta ja milloin omasta tyhmyydestäni. Onpahan jotain mitä muistella sitten vanhana.

101 päivää maailmalla

Tällaisen havainnon tein tänään! Mulla on kännykässä tällainen sovellus jolla laskeskelen päiviä. Rakastan suunnitella kaikenlaista, mietiskellä asioita ja nähdä juttuja numeroina ja sanoina.

Kun on tottunut täällä elämiseen jo niin hyvin niin päivät alkaa välillä muistuttaa toisiaan ja hämärtyy todellisuudentaju. Toisaalta suurin osa päivittäin kohtaamistani ihmisistä on tuttuja, mutta toisaalta havahdun vähintään kerran viikossa siihen että kävelylenkillä oon löytänyt uuden polun, uuden rakennuksen tai jotain muuta aiemmasta poikkeavaa.

Viime aikoina on ollut vähän tylsempää. Reippaana tyttönä oon tehnyt kaiken mitä oon pystynyt. Tekemisen puutteessa kävin kaikki laitumet läpi ja korjasin aidat ja parantelin edeltäjieni tekemiä korjauksia. Sitten vietin kokonaisen sadepäivän yhdessä tallissa missä säilytetään aitaustarvikkeita ja selvittelin solmuiset sähkölangat ja kerin rullille, lajittelin sähkölankojen pidikkeet ja järjestelin kaikki tavarat. Oon myös puhdistanut ja rasvannut kasoittain vanhoja varusteita mitä ollaan löydetty talleista ja pussittanut niitä ja vienyt säilytykseen.
Ja mitä aarteita ne olikaan! Vanhoja suitsia, häntäremmejä, valjaiden osia, kettujahdissa käytettyjä raippoja.. Sellaisia aarteita että niistä voisi joku keräilijä olla aika haltioissaan.

Mutta kesäkuussa alkaa mulla uudet haasteet! Sen lisäksi että teen tallilla töitä, lähden tuonne meidän maatilan puolelle hommiin. Farmipuolen ukot on pulassa kun ovat aika alimiehitettyjä ja täällä on peltojen ruiskutus kiihkeimmillään, maitotilalla on kymmeniä vasikoita ja yhteensä karjaa on noin 400 päätä. Tämä mun ihana työnantaja oli sanonut sitten state managerilleen että meillähän on täällä rekkakortillinen hevos au pair joka voisi tulla auttelemaan. Niinpä kesäkuulle mulle on järjestetty yhden päivän traktorikurssi, lähinnä sen takia että on kuitenkin jonkinlainen harppaus loikata pikku-foordin ratista oikeesti isojen ja arvokkaiden traktorien hyttiin. Niissä traktoreissa on ovet ja kaikki! Ei vaan mun foordissa.

Lisäksi meillä on muutakin työmaata.  Muutama viikko sitten ostettu uusi hevonen on osoittautunut inhottavaksi pikku-akaksi. Tänään pyydystin sitä reilun puoli tuntia tuloksetta kengittäjää varten. Sitten suivaannuin ja kävin hakemassa aitaustarvikkeet ja aitasin hevosen erilleen laiduinkavereistaan aitauksen yhteen kulmaan. Sittenkin pyydystettiin sitä vielä pitkä tovi työkaverin ja kengittäjän kanssa. Lopulta se antautui ja talutin sen talliin jossa se rauhoitettiin kengityksen ajaksi. Sen kanssa riittää siis tekemistä.

Lisäksi on yksi parivuotias ruuna jonka kanssa pitäisi alkaa tehdä vähän hommia. Työkaverini ei tykkää kyseisestä hevosesta, tää on se sama tapaus joka on aina tiellä, taluttaa itseään riimunarusta, on koko ajan naaman edessä, nuolee traktoria jos sen pysäyttää ja tulee juoksujalkaa paikalle jos jotain tapahtuu. Mutta minä taas rakastan tuota pikku-ruunaa ja mielelläni vietän aikaa sen kanssa. Nyt sitä pitäisi alkaa totuttelemaan nätisti narussa kävelyyn, ihmisten kuunteluun ja kaikenlaiseen kourimiseen ja varustamiseen.

Vauvauutisia!

Meillä on täällä jo ihan kesä! Tämä viikko on ollut niin uskomattoman kaunis, mittarissa parikymmentä astetta ja taivaalla ei pilven häivääkään. Eilen ja tänään olin töissä topissa ja shortseissa ja suorastaan tunsin miten väri tarttui tähän suomalaiseen, aurinkoa harvoin kohtaavaan ihoon.

Upeiden kelien lisäksi on myös muuta ilon aihetta, kauan odottamamme varsominen tapahtui nelisen päivää myöhässä sunnuntai-aamuna. Olin töissä ja laitumelle tammaa ruokkimaan saapuessani mua olikin vastassa D, lastenhoitaja, tamma ja nurmella pitkällään päiväunilla noin tunnin ikäinen kaunis orivarsa. Lastenhoitaja oli toki vapaalla mutta hän oli huomannut kotinsa ikkunasta ulos katsoessaan että tamma oli ollut rauhaton ja varsominenkin käynnistyi. Niinpä hän soitti D:lle joka tuli ja suoristi toisen varsan etusista ja veti vähän, mutta muuten kokenut tamma hoiti homman itse.

Oon ehkä vähän pettynyt etten nähnyt varsomista, mutta onneksi meillä on vielä 3/4 varsomisista jäljellä joten ehkäpä vielä näen!

Olin kuitenkin nostamassa varsaa jaloilleen, näkemässä ensimmäisen mahalaskun, ensimmäiset askeleet ja ohjaamassa pienen pään utareelle.

Oli niin hauska seurata kun koko sunnuntaipäivän laitumen vieressä oli joko autoja tai koiranulkoiluttajia tai lenkkeilijöitä. Kaikki olivat odottaneet innolla varsan syntymää ja kaikki olivat kovin kiinnostuneita pienokaisesta.

Jännä miettiä että vain kaksi tuntia ennen näiden kuvien ottoa tuo eläin joka koostuu näennäisesti 90% eri suuntiin harottavista raajoista, oli vasta syntymässä. Ensimmäiset askeleet oli toki huteria mutta yllättävän nopeasti se tasapaino alkoi löytymään ja jalat kantamaan. Ja kuinka valmis se onkaan jo tuossa iässä.

Toisena elinpäivänään varsaan piikitettiin ainetta jonka pitäisi ikään kuin löysentää/rentouttaa etujalkojen jänteitä. Syy tälle oli että varsa käveli erittäin voimakkaasti kavioiden kärjillä balleriinan tavoin. Pieni potilas oli reippaasti mun ja työkaverin syleilyssä kun D pisti aineen sen pieneen suoneen.

Lisäksi kävelytin tammaa ja varsaa joka päivä vajaan puolisen tuntia. Ja itseasiassa jo seuraavana päivänä varsan kävely näytti normaalilta, kovalla alustalla kävely ja aine tekivät tehtävänsä.

Siinä on jotain hauskaa kun kävelee kylänraitilla tamma narun päässä ja parin päivän ikäinen varsa peränpitäjänä tai vierellä. Aikuinen mies alkaa puhumaan yllättävän pehmeällä äänellä ja jokaisen kasvot sulavat hymyyn kun tuollainen pieni eläinlapsi tulee vastaan.

Naapurin Bed & Breakfast -paikan pitäjät jakoivat mun ottaman kuvan instagram-tililleen ja toissapäivänä pariskunta tuli oikein kiireellä tien varteen katsomaan kun lähdin kävelyttämään parivaljakkoa ja ottivat kauniin kuvankin äidistä ja pojasta.

Tänään en kävelyttänyt tammaa. Mutta oli niin kaunis ilma että ulkona oli oltava. Kävin laitumella seurustelemassa tamman kanssa ja istahdin sitten alas. Varsa rohkaistui siinä määrin että tuli ihan viereen ja nuoli iholta aurinkorasvaa. Sitten sitä rupesi kiinnostamaan hiukset ja mun kasvot.

Sain kaivettua kännykän esiin ja otettua muutamat kuvat. Varsan rohkeus yllätti. Tänäänkin se otti laukkaspurtin kohti kun olin siivoamassa katosta laitumella.

Onneksi mulla on nyt vähänlaisesti hommaa niin voinkin alkaa seurustelemaan varsan kanssa ja opettamaan sitä ihmisten tavoille.

Tällaiset kissanpentujen ja varsojen sosiaalistamiset ja sylittelyt on kyllä yksiä tämän työn parhaita anteja!