Tällaisen havainnon tein tänään! Mulla on kännykässä tällainen sovellus jolla laskeskelen päiviä. Rakastan suunnitella kaikenlaista, mietiskellä asioita ja nähdä juttuja numeroina ja sanoina.
Kun on tottunut täällä elämiseen jo niin hyvin niin päivät alkaa välillä muistuttaa toisiaan ja hämärtyy todellisuudentaju. Toisaalta suurin osa päivittäin kohtaamistani ihmisistä on tuttuja, mutta toisaalta havahdun vähintään kerran viikossa siihen että kävelylenkillä oon löytänyt uuden polun, uuden rakennuksen tai jotain muuta aiemmasta poikkeavaa.
Viime aikoina on ollut vähän tylsempää. Reippaana tyttönä oon tehnyt kaiken mitä oon pystynyt. Tekemisen puutteessa kävin kaikki laitumet läpi ja korjasin aidat ja parantelin edeltäjieni tekemiä korjauksia. Sitten vietin kokonaisen sadepäivän yhdessä tallissa missä säilytetään aitaustarvikkeita ja selvittelin solmuiset sähkölangat ja kerin rullille, lajittelin sähkölankojen pidikkeet ja järjestelin kaikki tavarat. Oon myös puhdistanut ja rasvannut kasoittain vanhoja varusteita mitä ollaan löydetty talleista ja pussittanut niitä ja vienyt säilytykseen.
Ja mitä aarteita ne olikaan! Vanhoja suitsia, häntäremmejä, valjaiden osia, kettujahdissa käytettyjä raippoja.. Sellaisia aarteita että niistä voisi joku keräilijä olla aika haltioissaan.
Mutta kesäkuussa alkaa mulla uudet haasteet! Sen lisäksi että teen tallilla töitä, lähden tuonne meidän maatilan puolelle hommiin. Farmipuolen ukot on pulassa kun ovat aika alimiehitettyjä ja täällä on peltojen ruiskutus kiihkeimmillään, maitotilalla on kymmeniä vasikoita ja yhteensä karjaa on noin 400 päätä. Tämä mun ihana työnantaja oli sanonut sitten state managerilleen että meillähän on täällä rekkakortillinen hevos au pair joka voisi tulla auttelemaan. Niinpä kesäkuulle mulle on järjestetty yhden päivän traktorikurssi, lähinnä sen takia että on kuitenkin jonkinlainen harppaus loikata pikku-foordin ratista oikeesti isojen ja arvokkaiden traktorien hyttiin. Niissä traktoreissa on ovet ja kaikki! Ei vaan mun foordissa.
Lisäksi meillä on muutakin työmaata. Muutama viikko sitten ostettu uusi hevonen on osoittautunut inhottavaksi pikku-akaksi. Tänään pyydystin sitä reilun puoli tuntia tuloksetta kengittäjää varten. Sitten suivaannuin ja kävin hakemassa aitaustarvikkeet ja aitasin hevosen erilleen laiduinkavereistaan aitauksen yhteen kulmaan. Sittenkin pyydystettiin sitä vielä pitkä tovi työkaverin ja kengittäjän kanssa. Lopulta se antautui ja talutin sen talliin jossa se rauhoitettiin kengityksen ajaksi. Sen kanssa riittää siis tekemistä.
Lisäksi on yksi parivuotias ruuna jonka kanssa pitäisi alkaa tehdä vähän hommia. Työkaverini ei tykkää kyseisestä hevosesta, tää on se sama tapaus joka on aina tiellä, taluttaa itseään riimunarusta, on koko ajan naaman edessä, nuolee traktoria jos sen pysäyttää ja tulee juoksujalkaa paikalle jos jotain tapahtuu. Mutta minä taas rakastan tuota pikku-ruunaa ja mielelläni vietän aikaa sen kanssa. Nyt sitä pitäisi alkaa totuttelemaan nätisti narussa kävelyyn, ihmisten kuunteluun ja kaikenlaiseen kourimiseen ja varustamiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti