lauantai 25. kesäkuuta 2016

Erilainen juhannus

Suomesta palaamisen jälkeen on ollutkin aikamoista kiirettä. Tai no ei mitään suurta stressiä mutta tekemistä on riittänyt pitkälle iltaan. Näin kesäisin aloitetaan työt aamulla 7:30 ja lopetellaan illalla klo 18 maissa. Itse paahdan monesti töitä sinne klo 19 asti kun on mukava vahti päällä ja iltaa kohden sää viilenee niin on mukava tehdä töitä.


Palasin Suomesta perjantaina 10.6. ja seuraavana maanantaina mulla oli traktorikurssi. Ihan mua varten oli tilattu perehdytyspäivä isompiin traktoreihin. Mun kuvissa on aiemmin vilahdellut vanha sininen Ford 4000 mutta tuon koulutuksen myötä saan ajaa myös meidän isoja John Deerejä. Koulutuspäivä itsessään meni hyvin, opettaja oli yllättynyt siitä että osaankin ajaa ja peruuttaa jo ennestään, hän ei tiennyt mun CE-kortista.

Sen jälkeen vietinkin usean päivän niittäen laitumia joilla kasvaa versoja ja rikkakasveja joista pitää päästä eroon. Oli oikein kivaa hommaa ja viihdyin hyvin isompien traktoreiden ratissa. Nyt ei oo sitä hommaa taas ollut mutta kunhan jotain ilmenee niin pääsen taas ajelemaan noilla koneilla!



Samalla viikolla perjantaiaamuna odotti laitumella yllätys kun yksi tammoista oli pyöräyttänyt esikoisvarsansa 10 päivää etuajassa ihan yksinään. Varsa ravaili jo äitinsä perässä ja oli löytänyt tiensä maidon äärelle joten loppu hyvin kaikki hyvin.


Samana päivänä autoin naapurissa olevan B&B isäntää kuljettamaan tuollaisen vajan uuteen paikkaan. Kahdestaan me nostettiin se kyytiin ja opetin vielä isäntää samalla kuormaliinojen käyttöön.



Pariin otteeseen oon ollut myös työkaverin äidin johtaman porukan matkassa vetämässä hukkakauraa pelloilta. Hukkakaura on yksivuotinen rikkakasvi joka viihtyy valitettavan hyvin pelloilla ja kilpailee näin viljan kanssa samoista ravintoaineista ja vedestä. Hukkakaura vedetään maasta ja hävitetään polttamalla. Mukavaa hommaa, tutustuin hyvin uusiin ihmisiin ja oli hauskaa kävellä traktorin urissa pelloilla ja paikantaa viljan seasta pilkottavia hukkakauroja.


Tässä on tämän viikon tuotos. Tiistaina ja keskiviikkona rakennettiin kahden työkaverin kanssa tuo häkki. Itse rakennus kasattiin elementeistä jo keväällä mutta nyt saatiin viimein aikaiseksi tuon häkin kokoaminen. Kyseinen rakennus on siis kissala, sinne siirrettiin keskiviikkoiltana kolme aikuista kissaa, kaksi vanhempaa pentua ja neljä muutaman viikon ikäistä pentua.
Häkki ei ollut mikään hauska rakennettava mutta äkkiä siitä selvittiin lopulta.

Tänä vuonna juhannus meni vähän erilaisissa merkeissä, olin töissä. Tänään oon trimmeröinyt koko päivän ja eilen tein ihan normaalin työpäivä. Välillä näinkin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti