Tässä on ollut nyt aikaa miettiä ja valmistautua lähestyvään reissuun. Yks päivä tuli mieleen että olisi aika hauska listata asioita mitä haluaisin kokea reissussa. Eihän seikkailuun lähdetä orjallisesti listaa noudattamaan, mutta nää on asioita jotka olisi hauska kokea ja jotka nyt ennen reissua tuntuu tärkeiltä.
Meet a Shire horse
Tämä on ollut mun unelma ihan pienestä pitäen ja olisi kyllä upeinta ikinä jos toteutuisi. Mitään näin pitkäaikaista unelmaa mulla ei ole ollut ja tämä merkitsisi ja paljon.
Find a beer that actually tastes good
En ole ikinä ostanut olutta. Joskus olen maistanut muilta ja todennut että miksi kukaan haluaisi laittaa kehoonsa mitään mikä maistuu näin sanoinkuvailemattoman oksettavalta. Viime keväänä olin trukkikurssilla Tanskassa ja kotimatkalla ollessamme yövyttiin Puolassa jossa opettajamme tarjosi meille kaikille paikalliset hanaoluet. Se oli jos mahdollista, vielä pahempaa kuin mikään aiemmin maistamani olut.
Olen kuullut että Englannissa olisi oikeesti hyvänmakuisia oluita. Olisi aika mielenkiinoista löytää sieltä olut jonka voisin hyvällä omallatunnolla kiskaista alas kurkustani ilman että sen jälkeen tekisi mieli oksentaa.
Ja ei, en ole absolutisti mutta käyn viihteellä aika harvoin. Vietän vapaa-ajan aikalailla muilla tavoilla ja vihaan krapulaa yli kaiken. Oon elämäni aikana aiheuttanut itselleni niin pahoja olotiloja että pelkkä ajatuskin kammottaa. Yhdessä vaiheessa kävin joitain kertoja baareissa mutta ne ei olleet ihan mun juttu. Aika kului siellä niin nopeesti että illasta ei jäänyt käteen paljoakaan. Lisäksi oon todennut saman kuin moni kaverikin, olen paljon hauskempi ja mukavempi selvinpäin kuin humalassa. Siinäpä on ihan tarpeeksi syitä siihen miksi täällä kotosuomessa käytän viikonloput yleensä lavatansseissa hypätessä tai kotona rentoutuessa.
Spend a day in museum
Tykkään kierrellä museoissa ja oppia asioita menneisyydestä. Jyväskylässä on useita hienoja museoita joissa olen käynyt mutta mun suosikki on Keski-Suomen museo.
Museokierrokset on parhaita yksin, saa itse määrätä tahdin ja tutkailla rauhassa itselle tärkeitä kohteita. Englannissa haluaisin käydä mahdollisimman monessa museossa. Jos joku viikonloppu olisi rahaa ja aikaa, voisin upputua Lontooseen ja sen nähtävyyksiin, muun muassa museoihin ja arkkitehtuuriin.
Learn about local history
Paikallishistoria on erityisen kiehtovaa. Rakastan kuunnella vanhojen ihmisten kertomuksia omasta nuoruudesta ja kuulla ihmisistä jotka ovat joskus asuneet tutuilla tiloilla ja taloissa sekä lähiseudulla. Paikka jonne menen, tarjoaa takuulla kaikenlaisia mielenkiintoisia tarinoita. Tila on todella vanha ja arkkitehtuuri on käsittämättömän upeaa. Multa riittää rajattomasti arvostusta ihmisille jotka kunnioittavat menneisyyttä ja entisöivät rakennuksia ja tiluksia menneitä aikoja kunnioittaen.
Tuossa kylässä on myös komea vanha kivikirkko joka kätkee kiviseiniensä sisään monia mielenkiintoisia tarinoita ja vaiheita.
Visit a Harry Potter filming location
Eihän Harry Potter -maailmassa kasvaneen nuoren naisen reissu Englantiin ole mitään jos siihen ei sisälly jonkin elokuvasarjasta tutun kohteen näkeminen, eihän? Etenkin Oxfordissa olisi kaikenlaista nähtävää aiheeseen liittyen. Lisäksi Harry Potter museokin olisi tietenkin mahtava nähdä mutta enpä tiedä tuleeko moiseen sijoitettua vähäisiä roposiani.
Dance
Tanssista on muodostunut mulle tärkeä harrastus. Koulussa pelkäsin esiintymistä yli kaiken ja puheiden pitäminen ja improvisointijutut ja pantomiimit olivat mulle aikamoista kidutusta. Sittemmin olen oppinut puhumaan yleisön edessä ja etenkin armeijassa sain huimasti rohkeutta puhumiseen kun käskytettävänä oli parhaimmillaan viitisenkymmentä poikaa joita piti puhutella milloin mistäkin.
Joskus kolme-neljä vuotta sitten löysin lavatanssit. Olin jo pitkään halunnut mennä tansseihin ja Juhannuksena 2012 sitten mentiin siskoni kanssa tanssilavalla joka sijaitsi papan tilan lähellä. Juhannusaaton tanssit olivat pelottavat, tanssin yhden papparaisen kanssa enkä osannut askelia laisinkaan. Juhannuspäivänä tanssin jo parin miehen kanssa ja huomasin että tämähän on aika mainiota. Samana syksynä kävin vielä kerran tanssimassa samalla lavalla. En kyllä tainnut vieläkään osta muuta kuin valssin. Keväällä 2012 meillä oli ollut vanhojen tanssit joten luulen että sieltä se viimeinen potku tanssimiseen lähti.
Vuonna 2013 kävin tansseissa useammankin kerran, lähinnä siskoni kanssa ja joskus ihan yksinkin. Jossain vaiheessa aloin oppimaan askeleitakin, ystävälliset miehet opettivat tanssin ohessa ja foksin opinkin aika nopeasti. Vuodesta 2013 aina vuoteen 2015 tanssin pelkkää foksia ja valssia.
Vuonna 2014 olin armeijassa mutta käytännössä joka viikonloppu kun olin lomilla, taisin käydä tanssimassa. Edellisenä kesänä olin ihastunut Syvälahden tanssilavaan kun siellä kävin pari kertaa. Siitä se idea sitten lähti ja vuonna 2014 aloin kuulua jo vakiokattaukseen.
Vuonna 2015 sain ihan uutta potkua tanssimiseen kun kerran yksi mukava mies kysyi että mennäänkö fuskuna. En osannut mutta mies halusi opettaa. Ja siitä se lähti, sen jälkeen käytin hyväkseni kaikki mahdollisuudet ja melko pian minusta tuli aika hyvä fuskussa. Kesällä opin myös buggia kun yksi kaveri näytti mulle opetusvideon ja laitettiin tanssiksi. Koskaan en ole astunut jalallanikaan tanssikursseille mutta olen oppinut mukavien ihmisten kanssa tanssimalla. Tällä hetkellä tanssin valssia, hidasta valssia, foksia, fuskua, buggia, tangoa, humppaa ja jenkkaa. Pari kertaa olen tanssinut myös rumbaa mikä sekin sujuu ihan hyvin. Cha Chata olen mennyt kerran ja opetellut askeleita kotona, sitä olisi tosi mukava päästä kokeilemaan. Jiveä olen kerran mennyt ja opetellut askeleita itsekseni ja opetuvideoilta. Mulle etuina on ollut hyvä rytmitaju ja halu oppia lisää.
Tanssiminen on antanut mulle paljon rohkeutta, kykyä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja tutustua mahtaviin tyyppeihin. Mun paras ystävä on alunperin tuttu tanssilavalta vaikka hänen olemassaolostaan tiesin jo sitä aiemminkin. Mutta tansseissa tutustuttiin ja nyt hänestä on tullut yksi tärkeimmistä ystävistäni.
Englannissa haluaisin jossain muodossa päästä tanssimaan. Ihan mikä tahansa tanssi kelpaisi. Paitsi zumbat ja muut jumppahumpat, niihin musta ei ole. Myöskään baarissa lihojensa hytkyttäminen musiikin tahtiin ei ole ihan mun juttu. Mutta paritanssista on aika yllättäenkin tullut tärkeä osa mun elämää ja siitä en haluaisi luopua. Oon jo katsonut valmiiksi muutamia lähellä olevia tanssikouluja joiden tunneille voisin vaikka aikataulujen salliessa mennä tai johonkin social dance eventtiin.
Make every day count
Tämä on ehkä se kaikista tärkein. Että muistaa nauttia tästä mahdollisuudesta ja ottaa siitä kaiken irti. Tällaista mahdollisuutta ei välttämättä tule toiste.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti