keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Deep thoughts

Facebookissa tuli juuri vastaan hymyilyttävä ja omalle kohdalle todella ajankohtainen uutinen. Lontoolainen nuori nainen kyllästyi stressaavaan ja hektiseen elämään ja muutti Suomeen hoitamaan hevosia. Koko uutinen löytyy -> täältä <-

Kerrassaan hauska sattuma että osui silmiin juuri tuollainen uutinen. Kuvastaa aika paljon omia fiiliksiä ja tarkoitusperiä ulkomaille lähdössä.
Aika paljon oon asiaa puntaroinut mielessäni ja arvottanut syitä jotka vetää maailmalle ja syitä jotka liputtaa kotimaan puolesta. Tällä hetkellä on vaan sellainen alati kasvava nousuhumala lähestyvästä lähdöstä ja mielessäni oon katkaissut jo aika monta nuoraa jotka sitoo tänne Suomeen.

Englanti on aina vetänyt mua puoleensa magneetin lailla. Oikeastaan koko pimeä ja sumuinen saarivaltio on lunastanut paikkansa mun sydämessä  jo alakoulussa. Kun englanninkielen opiskelu alkoi 3. luokalla, innostuin ihan mielettömästi siitä opiskelusta ja tajusin että oonkin siinä aika hyvä. Ja kun tajuaa osaavansa jotain, se motivoi yrittämään vielä kovemmin. Muistan kun opettaja toi joskus alakoulussa meille näytille Christmas crackerin ja se oli mun mielestä jotain mieltöntä. Rakastin kuulla tarinoita Englannista ja oppia kaikenlaisia hauskoja juttuja heidän kulttuuristaan.

Pentuna tottakai Harry Potter upposi tällaiseen kirjoihin ja fantasiamaailmaan mielellään uppoutuvaan nuoreen kuin nyrkki silmään. Kahlattuani suomenkieliset kirjat hyvin tarkasti läpi, kirjasarja nousi uusiin sfääreihin kun joulupukki toi mulle Harry Potter and the Half-Blood Prince-teoksen alkuperäisellä kielellä. Sen jälkeen kirjat on luettu niin suomeksi kuin englanniksi ja viimeistä kirjaa aloitettu myös ruotsiksi. Harry Potter on mainio ilmiö ja sekä kirjat että elokuvat on olleet iso osa lapsuuttani ja nuoruuttani. Kirjoista opin paljon hauskoja sanontoja ja ennen internetin ihmeellistä maailmaa Ron Weasley oli mun paras lähde englanninkielisten kirosanojen oppimiseen.

Lapsesta asti meidän perheen yhteinen intohimo on olleet brittiläiset rikossarjat. Isä ja äiti ahmivat niitä sarjoja ihan mieletöntä tahtia, minä olen uppoutunut lähinnä Hercule Poirotin, Miss Marplen ja Midsommerin murhien ihmeelliseen maailmaan. Sen lisäksi että etenkin nuo Agatha Christien luomukset tarjoavat ihanaa ja selkeästi puhuttua englanninkieltä ja jännittäviä juonenkäänteitä ja mielenkiintoisia hahmoja, ne esittelevät katsojalle toinen toistaan upeampia maisemia.

Forde Abbey in Somerset
© Pinterest

Parnham House
© Pinterest
Noiden sarjojen myötä viimeistään ihastuin britanniaan. Eikä ainoastaan kaunis ja monipuolinen luonto, vaan myös ihmisen kädenjälki. Vanhat kartanot, linnat, kiviaidat ja sillat.. Ne aiheuttavat minussa samanlaisen reaktion kuin huvipuistot pikkulapsissa. En kykene edes kuvailemaan tätä innostuksen määrää, historia ja taide on aina kiehtoneet mua ja koen olevani ihan hyvä molemmissa. Yksi suurimmista harmituksen aiheista on se että vaikka oonkin kirjoittanutkin historian yo-kirjoituksissa, oon unohtanut jo suurimman osan. Ja nyt on vaikea saada itseäni niskasta kiinni ja uppoutua historian ihmeelliseen maailmaan, missä itsekuri? Mutta joo, en malta odottaa että pääsen näkemään omin silmin vanhoja kivikirkkoja, kartanoita ja siltoja. Joku voisi ahdistua kun joutuu pieneen kylään (reilu 300 asukasta) keskelle ei mitään, maatilojen ja peltojen keskelle. Mulle taas sellainen ympäristö on paras mahdollinen, elämä lähiössä ja suurkaupungissa ei ole ollenkaan mun juttu ja alkuhuuman jälkeen sellainen ympäristö alkaisi varmasti hyvin äkkiä tuntua ahtaalta ja ahdistavalta.

New Forest National Park
© Pinterest
Olen ehkä melkein eniten innoissani siitä että paikka jonne menen, on lähellä New Forestin kansallispuistoa. Se oli yksi niistä varovaisista toiveista jotka kirjasin au pair-sivustolle, että pääsisin sen lähelle. En suunnittele viikonloppumatkaa kylästä Lontooseen, voisin niin kuvitella itseni seikkailemassa vaan ajatusteni ja kamerani kanssa New Forestin upeissa maisemissa.

Tarpeeksi kun on seurannut brittiläisiä sarjoja ja jutellut saarella asuvien ihmisten kanssa, yksi asia minkä on todennut olevan aika iso juttu, on pubikulttuuri. Se on myös sellainen asia mikä kiinnostaa mua ihan suunnattomasti. Olen itse sellainen ihminen joka rakastaa puhumista, hyviä keskusteluja ja huumorintajuista seuraa. Suomessa tuntuu olevan tapana se että mennään porukassa illanviettoon ja ollaan sen saman jengin kanssa. Paitsi sitten kun ilta on edennyt siihen pisteeseen että ilolientä on imetty tasaisen tappavaa tahtia ja juttu alkaa luistaa muidenkin kanssa, tai tanssilattialta on tarttunut mukaan joku hurmuri. Oon itse käynyt jonkin verran illanvietossa yksinäni, mutta todennut että tuppaa olemaan aika vaikeeta löytää ihan tavallista juttuseuraa. Se taas edellyttää sen että alkoholia ei imetä kaksin käsin ja jatkuvalla syötöllä ja puhuta sitten kieli solmussa syvällisiä asioita joilla ei ole päätä eikä häntää. Tietenkin riippuu aika paljon paikoista missä käy, oon itse käynyt monenlaisissa kuppiloissa ja monesti selvänä ja autoilevanakin. Sääli että me suomalaiset ollaan vähän sellaisia, vilkuillaan ja kurkitaan ja supistaan keskenään, tullaan ehkä tilaamaan olutkin siitä puolen metrin päästä, mennään juomaan se olut ja sitten muutaman toiston jälkeen uskotaan siihen että voidaan alkaa muodostamaan kokonaisia lauseita ja jutella vieraille. Se on sinäänsä hauskaa, tarpeeksi kun on ihmisiä nähnyt niin melkein arvaa jo eleistä ja olemuksesta että kuka tulee juttelemaan vielä tämän illan aikana. Lisäksi vanhana koulukiusattuna korva on harjaantunut erottamaan tiettyjä sanoja keskusteluista ja kuulo on muutenkin aika hyvä, kuulee myös jurojen suomalaisten supatukset sieltä olutlasin takaa.

No nyt taas karkasi ajatus.. Ei ollut tarkoitus pitää sinisilmäistä puhetta englantilaisen juomakulttuurin ja paikallisten ihmisten paremmuuden puolesta. Mun mielestä se vaan kuulostaa hienolta, että työpäivän jälkeenkin saatetaan mennä pubiin ja vietetään aikaa ystävien kanssa. Eikä aina tarvitse juoda suomalaisella mentaliteetilla "kaikki tai ei mitään". Siinä kylässä minne olen menossa, on yksi pubi. Toivottavasti vaikka sitten siellä tutustuisin joihinkin paikallisiin ja saisin jonkinlaisia tuttavia. Ja toivottavasti tuo pieni kylä kohtelee mua muutenkin hyvin, olisi ihan huippua tutustua mahdollisimman moniin ja erilaisiin ihmisiin.


Yks mun suurista intohimoista on myös englantilaiset elokuvat. Ja ei, en kulje sydämen kuvat silmillä koska 100% englantilaismiehistä on Hugh Grantin tutuksi tuomien hahmojen kaltaisia ujohkoja ja kömpelöhköjä, komeita ja hyväsydämisiä herrasmiehiä. Mut onhan nuo elokuvat kuten Notting Hill, Bridget Jones, Love Actually ja monet muut ihan mahtavia. On niissä totuusperää tai ei, tällaisena kissakasan alta aamulla esiin kömpivänä nuorena sinkkunaisena voin aina miettiä että jos Bridget Joneskin löysi miehen niin mullakin saattaa olla mahdollisuus.
Hauska juttu tuli mieleen Bridget Jonesista. Oon nyt kolmelta eri mieheltä, täysin eri tilanteissa ja kuukausien aikavälillä saanut kuulla muistuttavani Bridget Jonesia. Tää on aika hupaisaa että tosiaan näillä henkilöillä ei ole mitään yhteyttä toisiinsa. Kolmannen miehen kohdalla keskeytin lauseen siinä vaiheessa kun kuulin sanat "Oootko kuullut että näytät.." ja sanoin "Bridget Jonesilta. Joo kahdesti. Nyt kolmesti". Myönnän yhdennäköisyyden ja ylpeydellä myönnän että paljon muutakin yhteistä alkoi löytyä kun katsoin leffat tuossa pari vuotta sitten. Oli pakko katsoa sinä syksynä kun kesällä festareila törmäsin mieheen joka sanoi "Mä en ehkä oo mikään Hugh Grant mut sä, sä näytät ihan Bridget Jonesilta"

A Falabella and a Shire horse
© Pinterest
© Pinterest
Sitten vielä yksi asia, semmoinen joka on mun reissun bucket listin #1. Kaikki alkoi siitä kun pienenä sinisilmäisenä pellavapäänä luin hevosrotukirjaa serkkuni kanssa. Ja siinä aukeamalla se oli, iso ja vahvarakenteinen ja tupsujalkainen jättiläinen. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Shirenhevonen vei multa jalat alta ja siitä eteenpäin etsin kaikista lukemistani kirjoista aina ensimmäisenä shirehevosen kuvan. Kun leikittiin heppaleikkejä ja minä sain päättää rodun (ja vaikken olisi saanutkaan), mun valinta oli aina shirehevonen.

Tuolla reissulla tahtoisin vain nähdä ihka oikean shirehevosen ja ehkä jos oon onnekas niin käydä tutustumassa sellaiseen. Muita tavoitteita tai suuria suunnitelmia mulla ei tuolle reissulle ole, mutta tämä olisi mulle ehkä tärkeintä ikinä. Jos mahdollisuus ilmenisi, haluaisin myös nähdä työhevosia oikeissa töissä, vetämässä kärryjä tai peltotöissä. 

2 kommenttia:

  1. Saako tähän väliin myöntää että kyllä sä vähän bridget jonesilta näytät :D Sait muuten uuden lukijan, pakko kahlata kaikki postaukset läpi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha no kiitoksia :D Kyllä oon aika monesta suusta nyt sen kuullut että ehkä siinä sitten on totuuden perää :D Kiitoksia, mukavaa että kiinnostaa! :)

      Poista