Aamulla kello 10 meidän Village Hallilla oli kirpputori jonne ponnistin jo hyvissä ajoin. Paikalla oli muutamia myyjiä ja jonkin verran kiertelijöitä,ei mitään suurta yleisöryntäystä kuitenkaan. Löysin kuitenkin yhden kirjan, ostin sen sekä mielenkiinnosta kirjaa kohtaan että sen vuoksi että myyjä työskentelee samoilla tiluksilla kuin itsekin olen töissä.
Mulla oli kamera mukana joten Village Hallilta päästyäni pysähdyin kuvailemaan muutamia paikkoja meidän kylän keskustasta. Nuo vanhat portit ja aidat on mielestäni tosi kauniita.
Kylän kirkko on todella kaunis ja vanha kivikirkko. En ole päässyt näkemään sitä sisältä muuta kuin valokuvien kautta ja se on kyllä todella upea. Joku vapaa sunnuntai aion mennä jumalanpalvelukseen ihan kannatuksen nimissä. Vaikken uskonnollinen ihminen olekaan niin rakastan kirkkoja ja niiden historiaa ja arkkitehtuuria. Lisäksi kirkoissa on mukava laulaa ja kuunnella ihmisten laulua.
Kylältä tultuani ttulin takasin meidän puistoon kotinurkille ja kävin morjestamassa lemppariruunaani ja kuvailemassa kasteista hämähäkin seittiä.
Talon nurkilta lähtee mutkittelemaan joki jossa on yleensä monenlaisia vesilintuja joista näyttävimmät on kaksi joutsenta jotka tänäkin aamuna siellä sukeltelivat ja uiskentelivat. Täällä on myös hirveästi fasaaneja, niitä on ihan joka nurkalla ja kohta niillä alkaa olla poikasiakin, joten metsissä ajellessa ja ratsastaessa ihmisten pitää olla tarkkana ettei pesintä häiriinny.
Tuo joki on muutenkin todella upea. Sen yli menee muutamia siltoja ja siinä on yksi vesiputouskin. Löysin tuon reitin vasta viikko sitten ja olen ihan rakastunut siihen!
Täällä on todella upeita puita, sellaisia jotka tuo mieleen lähinnä Taru Sormusten Herrasta elokuvien metsät joissa oli ikivanhoja sammaleisia puita joista kasvoi kaikenlaisia köynnöksiä.
Tämän puun oksat olivat kasvaneet tiukkaan solmuun vuosien saatossa. Ei kotipuolessa ihan tällaista puustoa ole, vuorotellen on koivua ja mäntyä ja seassa jokunen muukin. En malta odottaa että näen miltä nämä meidän puut näyttää kesän tullen kun oksat saavat lehdet.
Tämän puun oksat olivat kasvaneet tiukkaan solmuun vuosien saatossa. Ei kotipuolessa ihan tällaista puustoa ole, vuorotellen on koivua ja mäntyä ja seassa jokunen muukin. En malta odottaa että näen miltä nämä meidän puut näyttää kesän tullen kun oksat saavat lehdet.
Vaikka mulla onkin vapaaviikonloppu, en sitten malttanut pysyä poissa tallilta. Kun nettikään ei toiminut niin en voinut oikein mitään tehdä kauppareissun jälkeen yksinäni kämpässä, joten saapastelin ulko-ovesta ulos, kävelin kolme askelta vasemmalle ja astelin tallin ovesta sisään. Niin lähellä se talli on. Omassa huoneessani ollessani kuulen kun seinän takana oleva tamma kävelee ympyrää karsinassaan.
Samainen tamma on myös kuvassa. Sillä oli toisessa etusessa kaviopaise joka oli onneksi mennyt menojaan. Kengittäjän vuoltua huonoa pintaa pois sen kavion pohja oli sen verran arka että se on nyt tallissa muutaman päivän jotta kavio kovettuisi laidunkuntoon. Toisessa etukaviossa oli taas vanha mustelma jonka kengittäjä avasi ja veri pääsi purkautumaan pois.
Yleensä kaikki hevoset meillä on laitumella 24/7 mutta yksi vuokrahevonen on yöt karsinassa. Nyt tämä tamma on muutaman päivän sisällä parantelemassa jalkojaan.
Koska oli niin kaunis ilma, harjasin tamman ulkona ja olin suuta ja silmiä myöten hiekkaisen talvikarvan peitossa. Hevonen sitä vastoin oli oikein tyytyväinen. Sen jälkeen lähdettiin vielä kävelemään metsään. Muutaman kerran eksyin enkä tiennyt minne pitäisi mennä mutta tamma nautti kun pääsi ulkoilemaan. Täällä on niin uskomattomia maastoja etten ihan uskokaan.
Huomenna on vielä vapaapäivä ja jännittävä sellainen onkin, lähden ratsastamaan ensimmäistä kertaa täällä Englannissa ollessani!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti