Eläinvauvoja

Meillä on taas bengalinkissavauvoja! Yhteensä neljä, kahdesta valkoisesta ei saanut mitenkään persoonallisia ja mielenkiintoisia kuvia niin jätän ne julkaisematta. Nämä söpöläiset syntyivät alle viikon kuluttua siitä kun lähdin Suomeen. Eilen otin kuvat että saa potentiaalisille omistajille laittaa näytille kuvia lapsosista.

Vasemmalta oikealle, nuorimmasta vanhimpaan.

Nuorimmainen syntyi 17.6., keskimmäinen 25.5. ja vanhin 1.5. Vielä olisi yksi varsa tulossa tänä kesänä. Lisäksi useita tammoja on siemennetty jo eli ensi vuosi tulee olemaan kiireinen varsakesä!

Toissapäivänä jouduin kurvaamaan kiireellä Southamptoniin hakemaan siemennestettä terminaalilta sillä kuriirifirmalla oli viivästyksiä eikä meillä ollut varaa odottaa iltaan asti joten minut lähetettiin noutamaan lähetystä. Isoissa kaupungeissa ajo kuumottaa edelleenkin mutta selvisin eksymisittä, yllätyin itsekin! Ja tamma ehdittiin siemenää ajoissa.

Erilainen juhannus

Suomesta palaamisen jälkeen on ollutkin aikamoista kiirettä. Tai no ei mitään suurta stressiä mutta tekemistä on riittänyt pitkälle iltaan. Näin kesäisin aloitetaan työt aamulla 7:30 ja lopetellaan illalla klo 18 maissa. Itse paahdan monesti töitä sinne klo 19 asti kun on mukava vahti päällä ja iltaa kohden sää viilenee niin on mukava tehdä töitä.

Palasin Suomesta perjantaina 10.6. ja seuraavana maanantaina mulla oli traktorikurssi. Ihan mua varten oli tilattu perehdytyspäivä isompiin traktoreihin. Mun kuvissa on aiemmin vilahdellut vanha sininen Ford 4000 mutta tuon koulutuksen myötä saan ajaa myös meidän isoja John Deerejä. Koulutuspäivä itsessään meni hyvin, opettaja oli yllättynyt siitä että osaankin ajaa ja peruuttaa jo ennestään, hän ei tiennyt mun CE-kortista.

Sen jälkeen vietinkin usean päivän niittäen laitumia joilla kasvaa versoja ja rikkakasveja joista pitää päästä eroon. Oli oikein kivaa hommaa ja viihdyin hyvin isompien traktoreiden ratissa. Nyt ei oo sitä hommaa taas ollut mutta kunhan jotain ilmenee niin pääsen taas ajelemaan noilla koneilla!

Samalla viikolla perjantaiaamuna odotti laitumella yllätys kun yksi tammoista oli pyöräyttänyt esikoisvarsansa 10 päivää etuajassa ihan yksinään. Varsa ravaili jo äitinsä perässä ja oli löytänyt tiensä maidon äärelle joten loppu hyvin kaikki hyvin.

Samana päivänä autoin naapurissa olevan B&B isäntää kuljettamaan tuollaisen vajan uuteen paikkaan. Kahdestaan me nostettiin se kyytiin ja opetin vielä isäntää samalla kuormaliinojen käyttöön.

Pariin otteeseen oon ollut myös työkaverin äidin johtaman porukan matkassa vetämässä hukkakauraa pelloilta. Hukkakaura on yksivuotinen rikkakasvi joka viihtyy valitettavan hyvin pelloilla ja kilpailee näin viljan kanssa samoista ravintoaineista ja vedestä. Hukkakaura vedetään maasta ja hävitetään polttamalla. Mukavaa hommaa, tutustuin hyvin uusiin ihmisiin ja oli hauskaa kävellä traktorin urissa pelloilla ja paikantaa viljan seasta pilkottavia hukkakauroja.

Tässä on tämän viikon tuotos. Tiistaina ja keskiviikkona rakennettiin kahden työkaverin kanssa tuo häkki. Itse rakennus kasattiin elementeistä jo keväällä mutta nyt saatiin viimein aikaiseksi tuon häkin kokoaminen. Kyseinen rakennus on siis kissala, sinne siirrettiin keskiviikkoiltana kolme aikuista kissaa, kaksi vanhempaa pentua ja neljä muutaman viikon ikäistä pentua.

Häkki ei ollut mikään hauska rakennettava mutta äkkiä siitä selvittiin lopulta.

Tänä vuonna juhannus meni vähän erilaisissa merkeissä, olin töissä. Tänään oon trimmeröinyt koko päivän ja eilen tein ihan normaalin työpäivä. Välillä näinkin!

Suomiloma

Nyt kun oon jo takaisin kotoisan sateisessa Englannissa niin on mukava muistella kesälomareissua kotiin.

Siitä asti kun tänne tulin helmikuun alussa, tiesin että kesällä täytyy päästä kotiin käymään. Syitä oli monia; siskon lakkiaiset, perheen ja Hukan näkeminen, sukulaisten tapaaminen, Suomen kesän näkeminen, tanssilavoilla pyörähtely ja muutamien ystävien tapaaminen.
Kun tehtiin mun au pair-sopimus, sain tietää että mulla on vuodessa käytössä 20 lomapäivää joka toisen vapaaviikonlopun lisäksi. Välittömästi julmana ja pirullisena esikoislapsena keksin mainion juonen jolla varmistan että siskoni tulee saamaan lakkiaisyllätyksen. Mun kotiintulosta tiesivät äitin, isin ja veljen lisäksi vain muutamat kaverit. Erityisen vaikeeksi salaisuuden pitäminen muuttui pari päivää ennen Suomeen tuloa kun monet kaverit, hyvän päivän tuttavat ja kylänmiehet alkoivat kyselemään että milloin tuun käymään Suomessa. Vastailin vaan että "Jos sitä tässä kesän aikana jossain välissä..", vaikka tosiasiassa yritin parhaillaan ahtaa tuliaisia ja tanssikenkiä matkalaukkuuni.

Lähdin täältä sunnuntaina 29.5. työviikonlopun jälkeen. Imuroin huoneeni ja vaihdoin lakanat ja söin viimeiset ruuat jääkaapistani ennen kun työkaverini heitti mut meidän pösöllä läheiseen kylään bussipysäkille. Siinä vaiheessa kun nousin bussiin, olo oli aika turta. Olin laskenut päiviä Suomeen pääsemiseen siitä asti kun niitä oli 50. Latasin sitä varten sovelluksenkin kännykkääni.
Matka Lontooseen sujui ongelmitta. Suurta viihdettä matkaani toivat suklaa ja kuulokkeista pauhaava kotimainen musiikki jota olin juuri matkaa varten ladannut mun kännykkään. Lisäksi viereisellä penkkirivillä istuva japanilaisturisti joka räpsi kuvia Nikonillaan jokaisesta mielenkiintoisesta rakennelmasta ja hyökkäsi yhdellä pysäkillä uloskin kuvaamaan, sai aika hyvälle tuulelle.

Vietin yön Gatwickillä Bloc-hotellissa. Työnantajani oli mulle ystävällisesti varannut ja maksanut huoneen sieltä. Hotelli oli kerrassaan täydellinen lentokenttähotelli, ei valittamista! Huone oli erittäin pieni ja erittäin moderni, juuri sopiva lyhyeen majoittumiseen. Seinällä olevalla tabletilla säädeltiin lämpötilaa, valoja, verhojen asentoa ja sen kautta myös tehtiin check out.
Mun ilta kului hyvin pitkälti hotellihuoneessa makoillessa ja rentoutuessa. Kävin myös kiskurihintaisella illallisella ja siiderillä jotka olin molemmat ansainnut pitkän päivän jälkeen.

Nukkuminen sujui mainiosti jostain 23 aina kello 2:30 asti jolloin heräsin ja ajattelin että kello lienee jo aika paljon. Sitten nukahdin tunniksi ja heräsin taas. Tarpeeksi kauan makoiltuani ja pyörittyäni sekä youtubesta rentouttavaa unimusiikkia kuunneltuani luovutin ja aloin selaamaan kännykkää ja katselemaan telkkaria.

Aamu meni rauhassa valmistautuessa ja lentokentällä vaellellessa. Olin hyvissä ajoin check inissä ja kiertelin kauppoja ja metsästin evästä. Kuulin myös ensimmäistä kertaa 4 kuukauteen omaa äidinkieltäni ilman että se tuli älypuhelimesta tai koneesta!
Lento oli myöhässä ja aloin tekemään laskutoimituksia ja tajusin etten ehdi Helsingin bussiin. Seuraava bussi tulisi siitä yli tunnin kuluttua. Lento meni ihan hyvin, heräsin jossain vaiheessa siihen kun kylmä kuola valui poskellani.
Oli aika uskomaton tunne kun kone lasketui kentälle ja tajusin että oon vaan muutaman tunnin päässä kotoa. Voi miten väärässä olinkaan.

Bussi tuli viimeinkin ja päästiin matkaan. Aivoja väsytti kahden huonosti nukutun yön jälkeen mutta kroppa halusi pysyä hereillä. Mulla oli vaihto Lahden matkakeskuksella. Siellä odoteltiin bussia puolisen tuntia edellisen kuskin lupaaman 10 minuutin sijaan. Kävi ilmi kuitenkin että puoli tuntia oli se oikea aika eikä bussi siis ollut myöhässä. Viimeinkin päästiin lähtemään kohti Keski-Suomea.

Noin 10 minuutin jälkeen iski paniikki - missä tuliaispussi?! Tuliaiset olivat olleet matkalaukussa mutta koska Helsinki-Vantaalta piti ostaa vielä perinteiset Tobleronet, oli pakko siirtää tuliaiset omaan muovipussiinsa. Eikä siinä vielä kaikki, samaan pussiin laitoin Lahdessa päiväkirjan johon olin kirjoittanut joka päivä Englantiin tulosta tähän päivään asti.
Kävin sanomassa kuskille että tuliaiset jäi Lahteen. Hän ei voinut auttaa joten tein mielestäni ainoan oikean ratkaisun ja jäin siihen paikkaan pysäkille tien varteen jäljellä olevien tavaroideni kanssa.
Alkoi väsyttää ja nälättää ja itkettää. Kello oli noin 19:30. Soitin isille hädissäni ja samalla liftasin tien varressa. Bussi tuli kohdalle ja otti kyytiin. Matkakeskukselle päästyämme huomasin että mun pussi oli edelleen laiturilla 20 minuutin jälkeenkin! Juoksujalkaa laiturille ja tavarat talteen.

Aloin katselemaan seuraavaa bussia ja viestittelin isin kanssa. Mutta isi laittoi viestin että oli jo lähtenyt matkaan. Se lähti hakemaan minua Lahdesta asti Keski-Suomeen.
Pari tuntia meni pulssia tasaillessa ja kännykästä videoita katsellessa, kunnes tuli viesti että isi alkoi olla kulmilla.

Isin kanssa siskon lakkiaisissa

Oli aika huojentunut olo kun näin tutun auton kaartavan parkkipaikalle ja isi tuli vastaan. Oli ollut kova ikävä. Kyllä oli mukava lähteä kotimatkalle. Auton keskikonsolissa oli vielä samoja muovihippeleitä ja romuja kuin helmikuussakin ja radion pikavalinnat oli ennallaan.

Kun käännyttiin parin tunnin ajon jälkeen meidän kylälle ja hiekkatielle, alkoi olla perhosia mahassa. Tiesin että kohta nähdään Hukan kanssa. Sitä pientä saksanpaholaista mulla oli ollut niin sietämätön ikävä kuukausien ajan.
Odotin meidän tien risteyksessä kun isi ajoi auton pihaan ja kävi sitten päästämässä Hukan irti ja käveli sen kanssa vastaan.
En oikeen tiedä kumpi meistä oli enemmän innoissaan, minä vai Hukka! Joka tapauksessa pieni peto kipitti korvat luimussa suoraan syliin ja häntä vispasi puolelta toiselle. Silloin tuntui että koko pitkä ja rasittava matka oli enää muisto vaan.

Ensimmäinen loma-aamu

Sen jälkeen pihasta käveli äiti. Liian pitkästä aikaa oli ihana halata ja nähdä. Siinä hetkessä kaikki oli hyvin. Myös meidän kolmesta kissasta kaksi ryömi koloistaan ja hiirijahdeiltaan tarkastamaan että mikä mekkala alkoi puolenyön aikaan kun kaikkien pitäisi olla nukkumassa. Niin ne vaan nekin tunnistivat ja tulivat silitettäviksi.

Äiti kysyi että onko nälkä. Vastasin että "Ruispaloja haluaisin". Kaikesta väsymyksestä huolimatta mun oli yöllä pakko saada ruispaloja ja valion kevytmaitoa. Sen jälkeen kelpasi mennä omaan huoneeseen ja huomata että kaikki oli ennallaan. Sisko oli varastanut mun paremman sängyn joten mun kohtalona oli kapea ja pieni sänky joka oli kuitenkin ihan täydellinen.

Aamulla heräsin ennen kun sisko lähti töihin ja aloin miettimään loppuhuipennusta julmalle juonelleni. Päädyin hiipimään keittiöön kun kuulin herätyskellon soivan.
Kun näin Katrin köpöttelevän unen pöpperössä olohuoneeseen, huikkasin sille keittiöstä että "Huomenta". Ensin se jähmettyi ja totesi että "Mitä ihmettä" mutta tuli kuitenkin halaamaan. Kyselyikä iski vasta kun se sai vaatteet päälle ja aivot alkoi heräilemään, nauran vieläkin yksinäni sille reaktiolle kun normaalisti niin sanavalmis ja kipakka siskoni jäi sanattomaksi!

Pikkuveli tiesi mun kotiintulosta mutta yllätin sen silti aamulla sen oven takaa.
Kaikenkaikkiaan oli maailman paras tunne tulla kotiin. Tuntui että viimeistä neljää kuukautta ei olisi ollutkaan, kaikki oli niin kuin ennenkin.


Jatkuu sitten kun jatkuu! Nyt nukkumaan rankan traktorikurssin päätteeksi

Kesäloma

Siitä asti kun Englantiin menin, mulle oli selvää että kesällä on päästävä käymään kotona. Äitille, isille ja pikkuveljelle sekä muutamalle kaverille olin asiasta maininnut mutta muuten olin ihan hys hys. Pääasiallinen syy oli se että pikkusiskollani oli viime viikonloppuna lakkiaiset ja mun julmaan mieleen juolahti jo helmikuussa että maailman parhaana isosiskona annan hänelle lahjaksi sydänkohtauksen.
Ja kyllä se siskon reaktio oli kaiken salailun arvoinen. Edellisenä päivänä olin laittanut hänelle whatsapissa kuvan varsasta ja kirjoittelin että oon tässä varsaa kesyttämässä. Tosiasiassa taisin olla Lontoossa hotellihuoneessa.. Tiistai-aamuna siskoni oli lähdössä varhain kesätöihin. Kun hän tuli olohuoneeseen, totesin hämärän keittiön nurkista vaan että "Huomenta". Juuri herännyt siskoni tuli halaamaan ja oli hiljainen, parin minuutin kuluttua sen aivot alkoivat heräilemään ja alkoi kysymysten tulva.

Palailen myöhemmin lomakuulumisiini, ehkä sitten kun oon jo takaisin Englannissa. Tulin tänne viime viikon maanantaina juuri ennen puoltayötä ja lähden tänä perjantaina. Loma on ollut juuri niin ihana kun osasin haaveilla. Vaikka tuntui aluksi että eihän tässä ole kauaakaan ennen kun pitää lähteä takaisin niin tosiasiassa tässä on ollut runsaasti aikaa ihan vaan laiskotteluun ja Suomen kesästä nautiskeluun.

Palaillaan siis myöhemmin, tässä kuitenkin video jonka näytin siskolle kotiin päästyäni. Matka ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan mutta kun omalle kylälle pääsin niin totesin että oli se sen arvoinen.
Videon loppupuolella on myös klippi siitä kun nähdään Hukan kanssa ekaa kertaa 4 kuukauteen, tuota hetkeä olin odottanut ehkä eniten ja olin siitä kenties enemmän innoissaan kuin mistään muusta lomaan liittyvästä!.

Tässä vielä yks video minkä otin lomaa edeltävällä viikolla. Oli niin kauniin kesäistä ja mulla oli mieli jo lomassa, työ sujui vaivattomasti ja kevein mielin.

Trimmeröintiä ja takapakkia

Pahoitteluni päivittämättömyydestä! Kiirettä on pitänyt ja mulle se vaan sopii.
Pari viikkoa sitten kävin meidän viheralueiden kunnossapidosta vastaavan kaverini juttusilla ja valittelin kun ei oikein hommaa ole, meinaa käydä aika pitkäksi. Kaverini ilahtui ja sanoi että voisin alkaa trimmeröimään aitalankojen alusia että sähkö kulkisi katkoitta.

Viime maanantaina tästä ilahtuneena ponnistin lainaamaan trimmeriä ja teinkin kaksi päivää putkeen töitä lähes tauoitta trimmerin kanssa. Keli oli kuin morsian ja suomalainen heittää muutenkin vaatteet pois kun lämpötila on +10 asteen tienoilla eikä lunta sada. Niinpä minäkin trimmeröin toppi pällä, pitkät housut sentään oli jalassa. Maanantaina taisin lopetella hommat siinä 7 maissa illalla kun työkaveri tuli hakemaan trimmeriään ja kyseli että joko alkaisi riittää tältä päivältä.

Keskiviikkona oli sateinen päivä eikä trimmeriä voinut siis ulkoiluttaa. Kävin kuitenkin hakemassa käsisahan lainaan ja vietin kokonaisen päivän sahaten aitalangoilla lepääviä oksia yhdeltä laitumelta.

Homma oli siitä antoisaa että työn tuloksen näki heti! Muutenkin päivä kului rattoisasti ja jätin kielikurssille menonkin välistä kun halusin saada tämän laitumen viimeisteltyä.

Illalla soittelin kotiinpäin ja silloin ihmettelin ekaa kertaa ääneen käsivarsissa olevia punaisia täpliä joiden arvelin liittyvän piikikkäisiin oksiin tai edellispäivien trimmeröintiin.

Mutta seuraavana aamuna heräsin kurjaan näkyyn; käsivarsien sisäpuolet ranteesta kainaloon asti oli sekä pilkkujen että rakkuloiden peitossa. Rakkuloita ei tosin ollut kovin montaa mutta tosi inhottavan muotoisia ja kohollaan olevia. Myös kaulassa ja rintakehässä oli rakkuloita ja naarmuja.

Aloin googlettelemaan asiaa englanniksi ja aika nopeesti epäilykseni kohdistuivat jättiläisukonputkeen. En ollut ihan varma olinko nähnyt sitä trimmeröidessäni mutta vammat viittasi siihen.

Ajoin kauppaan ja ostin antihistamiinia ja hydrokortisonia. Lämpimästä kelistä huolimatta pidin takkia päällä koko päivän sillä ukonputkelle altistumisen johdosta ihosta tulee auringonvalolle herkkä. Kasvin neste reagoi auringonvalon kanssa ja saa ihon muuttumaan rakkulaiseksi ja muodostaa palovammoja. Nämä rakkulat ja vammat paranevat todella hitaasti ja iho jää auringonvalolle herkäksi, joskus jopa useiden vuosien ajaksi.

Perjantaina iho ei ollut muuttunut mihinkään suuntaan joten ilmoitin työnantajalle että lähden näyttämään vammoja lääkärille. Ajoin Salisburyyn walk in clinicille jossa olin jo pari viikkoa aiemmin käynyt näyttämässä polven ruhjetta. 

Terveydenhoitajan reaktio oli aika erikoinen, hän lähinnä ihmetteli ja voivotteli ja kyseli useampaan kertaan että olenko varma että olen jo sairastanut vesirokon. Lopulta uskoi että nämä vammat liittyy jotenkin siihen trimmeröintiin sillä jälkiä on vain niissä kohdissa jotka altistuivat ruohosilpulle.

Terveydenhoitaja ei ollut kuullutkaan jättiläisukonputkesta ja arveli että olen allerginen jollekin kasville jota olin trimmeröinyt. Tosiasiassa olin aika varma että kyseessä on ukonputki, olen pennusta pitäen ryöminyt menemään vaikka missä kasvillisuudessa ja asunut maalla eikä koskaan ole mikään kasvi aiheuttanut reaktiota.

Sain kuitenkin reseptin steroiditabletteihin joiden pitäisi auttaa kutinaan, turvotukseen ja punotukseen.

Viikonloppuna olin kaverini juttusilla ja hän totesi mulle ykskantaan että jättiläisukonputki aiheutti minun vammat. Oli vaan kumma kun työnantaja eikä terveydenhoitaja olleet tietoisia kasvista joka on näin vaarallinen.

Olin onnekas, mulla oli suojalasit päässä eikä kasvoihinkaan ollut tullut roiskeita. Silmiin joutuessaan jättiläisukonputken neste voi aiheuttaa pysyvää sokeutumista.

Käsivarret eivät ole mitenkään kauniin näköiset ja kaula ja rintakehä ovat pilkukkaat. Nyt on kuitenkin kulunut 6 päivää oireiden alusta ja rakkulat ovat kuivuneet ja osa ruvista on lähtenyt. Jäljellä on enää punaisia laikkuja ja muutamia kohdita joissa iho on kutisevaa ja arkaa, lähinnä kyynertaipeissa. Oon rasvannut ihoa ahkerasti ja syön antihistamiinitabletteja ja steroiditabletteja. Tilnne ei enää näytä niin toivottomalta kuin pari päivää sitten jolloin ilmoitin että tänä kesänä en näytä käsivarsia kenellekään kun näytän punaiselta kuplamuovilta.

Mutta tänään näytettiin jo tältä, mikä on suorastaan huikea muutos esimerkiksi perjantaihin verrattuna.

Tuo työkaverini on saanut jättiläisukonputkesta osakseen ja hänellä on joitain jälkiä käsivarsissa ja kaulassa. Mullekin jäänee jonkinlaisia arpia käsivarsiin ja kaulaan mutta se ei haittaa. Muutenkin mulla on raajat täynnä jos minkälaista arpea milloin koirien kanssa touhuamisesta ja milloin omasta tyhmyydestäni. Onpahan jotain mitä muistella sitten vanhana.

101 päivää maailmalla

Tällaisen havainnon tein tänään! Mulla on kännykässä tällainen sovellus jolla laskeskelen päiviä. Rakastan suunnitella kaikenlaista, mietiskellä asioita ja nähdä juttuja numeroina ja sanoina.

Kun on tottunut täällä elämiseen jo niin hyvin niin päivät alkaa välillä muistuttaa toisiaan ja hämärtyy todellisuudentaju. Toisaalta suurin osa päivittäin kohtaamistani ihmisistä on tuttuja, mutta toisaalta havahdun vähintään kerran viikossa siihen että kävelylenkillä oon löytänyt uuden polun, uuden rakennuksen tai jotain muuta aiemmasta poikkeavaa.

Viime aikoina on ollut vähän tylsempää. Reippaana tyttönä oon tehnyt kaiken mitä oon pystynyt. Tekemisen puutteessa kävin kaikki laitumet läpi ja korjasin aidat ja parantelin edeltäjieni tekemiä korjauksia. Sitten vietin kokonaisen sadepäivän yhdessä tallissa missä säilytetään aitaustarvikkeita ja selvittelin solmuiset sähkölangat ja kerin rullille, lajittelin sähkölankojen pidikkeet ja järjestelin kaikki tavarat. Oon myös puhdistanut ja rasvannut kasoittain vanhoja varusteita mitä ollaan löydetty talleista ja pussittanut niitä ja vienyt säilytykseen.
Ja mitä aarteita ne olikaan! Vanhoja suitsia, häntäremmejä, valjaiden osia, kettujahdissa käytettyjä raippoja.. Sellaisia aarteita että niistä voisi joku keräilijä olla aika haltioissaan.

Mutta kesäkuussa alkaa mulla uudet haasteet! Sen lisäksi että teen tallilla töitä, lähden tuonne meidän maatilan puolelle hommiin. Farmipuolen ukot on pulassa kun ovat aika alimiehitettyjä ja täällä on peltojen ruiskutus kiihkeimmillään, maitotilalla on kymmeniä vasikoita ja yhteensä karjaa on noin 400 päätä. Tämä mun ihana työnantaja oli sanonut sitten state managerilleen että meillähän on täällä rekkakortillinen hevos au pair joka voisi tulla auttelemaan. Niinpä kesäkuulle mulle on järjestetty yhden päivän traktorikurssi, lähinnä sen takia että on kuitenkin jonkinlainen harppaus loikata pikku-foordin ratista oikeesti isojen ja arvokkaiden traktorien hyttiin. Niissä traktoreissa on ovet ja kaikki! Ei vaan mun foordissa.

Lisäksi meillä on muutakin työmaata.  Muutama viikko sitten ostettu uusi hevonen on osoittautunut inhottavaksi pikku-akaksi. Tänään pyydystin sitä reilun puoli tuntia tuloksetta kengittäjää varten. Sitten suivaannuin ja kävin hakemassa aitaustarvikkeet ja aitasin hevosen erilleen laiduinkavereistaan aitauksen yhteen kulmaan. Sittenkin pyydystettiin sitä vielä pitkä tovi työkaverin ja kengittäjän kanssa. Lopulta se antautui ja talutin sen talliin jossa se rauhoitettiin kengityksen ajaksi. Sen kanssa riittää siis tekemistä.

Lisäksi on yksi parivuotias ruuna jonka kanssa pitäisi alkaa tehdä vähän hommia. Työkaverini ei tykkää kyseisestä hevosesta, tää on se sama tapaus joka on aina tiellä, taluttaa itseään riimunarusta, on koko ajan naaman edessä, nuolee traktoria jos sen pysäyttää ja tulee juoksujalkaa paikalle jos jotain tapahtuu. Mutta minä taas rakastan tuota pikku-ruunaa ja mielelläni vietän aikaa sen kanssa. Nyt sitä pitäisi alkaa totuttelemaan nätisti narussa kävelyyn, ihmisten kuunteluun ja kaikenlaiseen kourimiseen ja varustamiseen.

Vauvauutisia!

Meillä on täällä jo ihan kesä! Tämä viikko on ollut niin uskomattoman kaunis, mittarissa parikymmentä astetta ja taivaalla ei pilven häivääkään. Eilen ja tänään olin töissä topissa ja shortseissa ja suorastaan tunsin miten väri tarttui tähän suomalaiseen, aurinkoa harvoin kohtaavaan ihoon.

Upeiden kelien lisäksi on myös muuta ilon aihetta, kauan odottamamme varsominen tapahtui nelisen päivää myöhässä sunnuntai-aamuna. Olin töissä ja laitumelle tammaa ruokkimaan saapuessani mua olikin vastassa D, lastenhoitaja, tamma ja nurmella pitkällään päiväunilla noin tunnin ikäinen kaunis orivarsa. Lastenhoitaja oli toki vapaalla mutta hän oli huomannut kotinsa ikkunasta ulos katsoessaan että tamma oli ollut rauhaton ja varsominenkin käynnistyi. Niinpä hän soitti D:lle joka tuli ja suoristi toisen varsan etusista ja veti vähän, mutta muuten kokenut tamma hoiti homman itse.

Oon ehkä vähän pettynyt etten nähnyt varsomista, mutta onneksi meillä on vielä 3/4 varsomisista jäljellä joten ehkäpä vielä näen!

Olin kuitenkin nostamassa varsaa jaloilleen, näkemässä ensimmäisen mahalaskun, ensimmäiset askeleet ja ohjaamassa pienen pään utareelle.

Oli niin hauska seurata kun koko sunnuntaipäivän laitumen vieressä oli joko autoja tai koiranulkoiluttajia tai lenkkeilijöitä. Kaikki olivat odottaneet innolla varsan syntymää ja kaikki olivat kovin kiinnostuneita pienokaisesta.

Jännä miettiä että vain kaksi tuntia ennen näiden kuvien ottoa tuo eläin joka koostuu näennäisesti 90% eri suuntiin harottavista raajoista, oli vasta syntymässä. Ensimmäiset askeleet oli toki huteria mutta yllättävän nopeasti se tasapaino alkoi löytymään ja jalat kantamaan. Ja kuinka valmis se onkaan jo tuossa iässä.

Toisena elinpäivänään varsaan piikitettiin ainetta jonka pitäisi ikään kuin löysentää/rentouttaa etujalkojen jänteitä. Syy tälle oli että varsa käveli erittäin voimakkaasti kavioiden kärjillä balleriinan tavoin. Pieni potilas oli reippaasti mun ja työkaverin syleilyssä kun D pisti aineen sen pieneen suoneen.

Lisäksi kävelytin tammaa ja varsaa joka päivä vajaan puolisen tuntia. Ja itseasiassa jo seuraavana päivänä varsan kävely näytti normaalilta, kovalla alustalla kävely ja aine tekivät tehtävänsä.

Siinä on jotain hauskaa kun kävelee kylänraitilla tamma narun päässä ja parin päivän ikäinen varsa peränpitäjänä tai vierellä. Aikuinen mies alkaa puhumaan yllättävän pehmeällä äänellä ja jokaisen kasvot sulavat hymyyn kun tuollainen pieni eläinlapsi tulee vastaan.

Naapurin Bed & Breakfast -paikan pitäjät jakoivat mun ottaman kuvan instagram-tililleen ja toissapäivänä pariskunta tuli oikein kiireellä tien varteen katsomaan kun lähdin kävelyttämään parivaljakkoa ja ottivat kauniin kuvankin äidistä ja pojasta.

Tänään en kävelyttänyt tammaa. Mutta oli niin kaunis ilma että ulkona oli oltava. Kävin laitumella seurustelemassa tamman kanssa ja istahdin sitten alas. Varsa rohkaistui siinä määrin että tuli ihan viereen ja nuoli iholta aurinkorasvaa. Sitten sitä rupesi kiinnostamaan hiukset ja mun kasvot.

Sain kaivettua kännykän esiin ja otettua muutamat kuvat. Varsan rohkeus yllätti. Tänäänkin se otti laukkaspurtin kohti kun olin siivoamassa katosta laitumella.

Onneksi mulla on nyt vähänlaisesti hommaa niin voinkin alkaa seurustelemaan varsan kanssa ja opettamaan sitä ihmisten tavoille.

Tällaiset kissanpentujen ja varsojen sosiaalistamiset ja sylittelyt on kyllä yksiä tämän työn parhaita anteja!