Viimein kuulumisia

Seuraa kuulumisia arjesta, tällä kertaa kuvien merkeissä!

Tänään piti täyttää yhden laitumen vesisäiliö. Muille laitumille vesi tulee ihan putkea pitkin mutta tuo laidun on etäämpänä ja siellä on erillinen säiliö joka pitää käydä täyttämässä aina tarpeen vaatiessa.

Toissapäivänä vein yhden hevosen toiselle tallille kengittäjän vierailua varten. Tämä sankari kun onnistui keväällä vapautumaan kengistään niin ahkerasti että sai sitten hetken aikaa olla ilman ja kasvatella kavioitaan. Nyt on uudet kengät etusissa ja hyvältä näyttää ja ilmeisesti tuntuu. En ollut noita kengittäjiä tavannutkaan aikaisemmin mutta tykkäsin kovasti heistä. Ensinnäkin siksi että olivat paikalla sovittuun aikaan. Tunnen itse kengittäjän joka meillä käy ja hän on välillä tunninkin myöhässä eikä ilmoittele mitään tai pyytele anteeksi. Oli siis mukavaa vaihtelua tällainen yleellisyys.

Maanantai-illan puhdetöitä. Neljä kuormaa heitettiin yhden farmiukon kanssa, hänellä alla kuormaaja ja perässä kärry niin sai tehtyä itelleenkin kuorman ja lastasi ja purki molemmat kuormat sitten. Kohtuullisen painava kuorma, pikkusen meinasi olla jänniä paikkoja kuoppaisilla pikkuteillä.

Viime viikonloppuna oli ponilla pesupäivä. Se on nyt ollut tämän viikon lastenleirillä, sitä varten piti kylvettää vanha rouva että kehtaa viedä ihmisten ilmoille. 

On ollut niin kuivaa että laitumet on aika kuppasen näköisiä. Oon koittanut niitä harailla ja tehdä sadetanssia että saataisi vähän eloa kasvillisuuteen. Nyt alkaa onneksi jo näyttää vähän paremmalta!

Kaks syö kuormasta ja yhden mielestä ruoho on vihreempää aidan toisella puolella.

Vein yhtenä iltapäivänä viisi kuormaa haraamaani kuivaa ja kuollutta ruohoa kahdelta laitumelta pois. Kohtuullisen lämmin siinä tuli näissä olosuhteissa talikon varressa heiluessa.

Maisemissa ei valittamista! Vähän kun ruoho vielä vihertäisi niin olisi melko idyllistä!

Kärry johon lannat siivotaan karsinoista. Ei ihan hirveesti oo tilaa töppäillä peruutellessa kärryä kun sen käy tyhjentämässä ja tuo takaisin paikalleen. Kaatuu muuten vanha navetta kuin korttitalo. Mutta mukavaa hommaa, tykkään peruutteluharjoituksista!

Vanha pyöröpaali haisi ladon nurkissa, ei haise enää kun otin asiaksi viedä tunkiolle.

Isot pojat otti mukaan rehuntekoon yhdeksi päiväksi pari viikkoa sitten! Oli hieno päivä, nautin kovasti kun sai kärryn kanssa pelailla ja viettää päivän traktorin hytissä.

Tuollaisen reissun tein melkein pari viikkoa sitten! Ajoin yhtenä kauniina lauantaina 580 mailia eli 933 kilometriä. Tätä ennen pisin reissuni oli ollut meiltä Southamptoniin ja takaisin, Southampton näkyykin tuossa oikeassa reunassa karttaa.. Eli aikamoinen matka tuli taitettua ja nähtyä vilaukselta melkoinen määrä mielenkiintoisia paikkoja.

Ajoin suuntaansa noin 5 tuntia ja lisäksi pidin yhden tauon mennen tullen. Paikanpäällä kohteessani vietin muutaman tunnin ennen paluuta.. Illalla olin aika pökerryksissäni ja puutunut ja uupunut 13 tunnin rutistuksesta. Ajaminen on hauskaa mutta välillä alkaa puuduttaa kun seurana on vain radio.

Mutta tänä viikonloppuna edessä on samainen matka taas. Tällä kertaa tosin kenties joutuisampi ja mieluisampi ainakin takaisin tullessa. Mutta siitä lisää ehkä jo sunnuntaina.. Tai alkuviikosta!

Gloucester cathedral

Vaikka nyt olisi tarinaa vaikka millä mitalla ihan työhommienkin puitteissa niin tämä postaus pyhitetään eiliselle päivälle ja pitkäaikaisen haaveen toteutumiselle.

Minä - niin kuin niin monet muutkin - olen syntynyt siihen aikaan kun tähdet oli oikeassa asemassa ja näin ollen sain kasvaa yhdessä ilmiön nimeltä Harry Potter kanssa. Muistan elävästi keskusteluja alakoulun aikaan välitunnilla kun puhuttiin Salaisuuksien Kammiosta joka oli siihen aikaan juuri ilmestynyt suomeksi. Väiteltiin siitä ovatko elokuvat parempia kuin kirjat vai toisinpäin. Kaverillani oli VHSllä ensimmäiset elokuvat ja hänen kanssaan taidettiin katsoa ne ekan kerran. Kun Azkabanin Vanki ilmestyi videolle, pari ensimmäistä katselukertaa oli sellaisia että peitin silmät aina ihmissusikohdan paikkeilla, oli niin jännät paikat!

Kirjat kahlattiin kannesta kanteen ja useaan otteeseen. Niistä löytyi aina uutta ja yllättävää vaikka toisaalta suurimman osan repliikeistä osasinkin jo ulkoa.
Sitten eräänä jouluna paketista paljastui Puoliverinen Prinssi alkuperäiskielellä. Jonkin aikaa se sai hautua hyllyssä kunnes mielenkiinti voitti ja aloin lukemaan sitä. Yllättäen teksti olikin helppolukuista ja ymmärrystä edesauttoi myös se että kirja oli etukäteen luettu tunnollisesti suomeksi pariinkin kertaan.

Väittäisin että tuo oli yksi sysäys siihen suuntaan joka lopulta johti siihen että houkutus lähteä Englantiin kasvoi kestämättömän suureksi. Olin aina ollut aika hyvä englannin opiskelussa mutta kun Harry Potterin maailma aukesi mulle myös englanniksi, siitä alkoi mun omatoiminen opiskelu. Pikkuhiljaa kielitaito karttui ja jossain vaiheessa elokuvista jäivät tekstit pois. Sittemmin toki maku kirjallisuuden ja elokuvien suhteen laajeni merkittävästi.
Noiden kirjojen ja elokuvien kautta ihastuin myös Englantiin. Elokuvissa kuvatut maisemat ja rakennukset olivat henkeäsalpaavia ja kirjailijana J.K Rowling taas osasi maalailla sellaisia mielikuvia että mielenkiinto sumujen saarta kohtaan alkoi kasvaa.

Tällaisen pitkän ja huteran aasinsillan kautta päästään viimein itse asiaan, eli siihen missä kävin sunnuntaina. Olin aiemmin googletellut elokuvasarjan filmauspaikkoja ja tajusin että yksi merkittävä paikka olisi parin tunnin ajon päässä. Koska tekemistä ei vapaaviikonloppuna ollut juurikaan, nostin kytkintä ja käänsin pösön keulan kohti Gloucesterin katedraalia.

En ole koskaan käynyt vastaavassa paikassa. Jo rakennuksen näkeminen ulkoa oli henkeäsalpaavaa. Aina kun näen vanhoja, koristeellisia ja vaikuttavan kokoisia rakennuksia, ensimmäisenä tulee vaan mieleen että ihmiset on rakentaneet tämänkin rakennuksen aikana jolloin rakennustekniikka ja työkalut ovat olleet vähän eri luokkaa kuin nykyään. Hattu nousee ja korkealle!

 

Lähdin tosiaan katsastamaan paikan koska siellä on kuvattu useita kohtauksia etenkin kahteen ensimmäiseen Harry Potter -elokuvaan. Kun viimein pääsin upeiden ikkunamaalausten, koristeellisten kattojen ja patsaiden, kuorolaulua kaikuvan kappelin ja muiden vaikuttavien paikkojen ohi, huomasin astelevani suoraan tutun oloisille käytäville. En ollut uskoa silmiäni että olin oikeasti selvittänyt tieni Keski-Suomen perämetsistä näille koordinaateille.

Toki otin sitten kuvan kohti väärää päätä käytävää. Mutta näiden pylväiden taakse Harry ja Ron piiloutuivat kun peikko vaelsi kohti tyttöjen vessaa Viisasten Kivessä.
Noiden pylväiden oikealla puolella on paikka nimeltä Lavatorium, munkit käyttivät sitä peseytymiseen. Puoliverisessä prinssissä Harry piiloutuu sinne ja kuulee että Kalkaros on tehnyt Unbreakable vown (riikkumaton vala? ei voi muistaa suomennosta enää).

Ja nyt kun uudelleen katselin kuvia niin löytyihän sieltä kuva juuri oikeaan suuntaankin. Kun ottaa muutaman sata kuvaa niin joskus niistä muutama sitten onnistuukin.

Ikkunat jonka raosta hämähäkit pakenivat Salaisuuksien Kammiossa

Käytävä jonka Murjottava Myrtti laittoi tulvimaan Salaisuuksien kammiossa. Myös käytävä jonka seinälle ilmestyivät verellä kirjaillut viestit sekä jonka seisällä roikkui kangistettu Norriska.

Puoliverisessä Prinssissä Harry ja Ron seisoskelevat tällä seinustalla nauttien hyppytunnista, kunnes professori McGarmiwa ilmestyy keskeyttämään hauskanpidon.

Nämä ovet olivat alunperin vaaleat. Elokuvia varten ne maalattiin näyttämään vanhemmilta ja sen jälkeen ne näyttivätkin niin hyviltä että saivat jäädä sellaisiksi.

Sisäpihalla yhden oven pielessä on tällainen patsas. Se näkyy Viisasten kivessä kohtauksessa jossa oppilaat johdetaan tupiinsa peikon takia ja Harry ja Ron tajuavat että Hermione puuttuu joukosta.

Salaisuuksien kammiossa nämä ovet poistettiin kokonaan ja korvattiin pienemmällä ovella, uusilla portailla ja seinillä ja tämä toimi osana portaikkoa Rohkelikkojen oleskeluhuoneeseen.

Viisasten kivessä tämä oviaukko toimi sisäänkäyntinä Rohkelikkojen oleskeluhuoneeseen. Elokuvassa ovesta oltiin tehty pienempi ja sen edessä roikkui Lihavan Leidin muotokuva. Alaspäin laskeutuvat rappuset oli peitetty valelattialla ja lattia tehtiin viettämään ylöspäin. Käytävän päässä oli suuri valokuva oleskeluhuoneesta ja se kuva valaistiin takaapäin jolloin näyttii että käytävän päässä olisi oikea huone.

Jopa turistilaumojen, kirkkokuorojen ja kuvia sarjatulella räpsivien aasialaisturistien ympäröimänä paikka oli maaginen ja kunnioitusta herättävä. Ikkunamaalaukset olivat ihan uskomattomia ja toivat kuviin hienoa tunnelmaa.
Suurten tummien lattialaattojen alle on haudattu tärkeitä henkilöitä, paikka huokui vuosisatojen takaista tunnelmaa ja oli uskomaton ihan historiallisista ja arkkitehtuurisistakin syistä. Jos olisin yhtään kärsivällisempi ja jaksaisin hitaita mummeleita ja huutavia kakaroita niin olisin tuppautunut jollekin opastetulle kierrokselle mukaan.

Mutta jo näin yksin kiertäenkin sain kulumaan reilun pari tuntia. Yritin lähteä ehkä kolmesti, kerran olin jo ulko-ovella. Mutta aina palasin ihmettelemään noita käytäviä. Viimein sain itseni liikkeelle ja kotimatka sujuikin joutuisammin kuin tulomatka. Tuonne on mentävä uudelleen.

Sekalaista sunnuntaihöpinää

Hassua, reissuun lähtiessä oli suuren suuria odotuksia että viikonloppuisin todennäköisesti tulee kierrettyä katselemassa nähtävyyksiä, istuttua pubeissa ja hengailtua kavereiden kanssa. Mutta todellisuus on ihan toinen. Ehkä niin olisi käynyt jos tänne olisin tullut vaan nopeelle visiitille ja paluupäivämäärä olisi ollut tiedossa.

Todellisuudessa elämä täällä on alkanut olemaan aika rutiininomaista eikä loppujen lopuksi muistuta mitään välivuotta vaan enemmänkin ihan tavallisen työläisen arkea. Mulle tämä kyllä sopii, en ole koskaan ollut mikään bilehile ja mulle rentoutumiseksi riittää se että saa olla omassa rauhassa, käydä kävelyllä tai maata kämpässä Netflixiä katsellen.

Välillä tuntuu että en ehkä ota tarpeeksi irti tästä mahdollisuudesta asua toisessa maassa. Ennen lähtöä katselin paljon Au Pairit-sarjaa jossa tytöt viilettivät rimpsalla joka viikonloppu ja välillä arkenakin.
Mun tilanne tietenkin eroaa monella tavalla noiden tyttöjen tilanteesta. Sen sijaan että olisin perheenjäsen joka on lähinnä apuna, isosiskona ja kodinhengettärenä, mulla on oikea työ jota ei voi oikein verrata Au Pairin työhön vaikka samaisella nimikkeellä olenkin töissä.
Teen pitkää päivää, aamulla herään 6:55 ja työt alkaa 7:30. Päivän aikana on 1-1,5 tunnin tauko ja työpäivä loppuu yleensä klo 18 maissa. Itse kuitenkin teen monesti pidempää päivää kun saa rauhassa olla töissä eikä kukaan tule keskeyttämään. Lisäksi aika kuluu nopeammin kun on jotain tekemistä.
Fyysisesti työ ei ole raskasta, välillä pitää kantaa painavia tavaroita ja joskus koko päivä on yhtä kävelyä ja välillä traktoriin kytkettävät koneet vaatii vähän väkivaltaa ennen kun ne saa kytkettyä mutta koskaan en ole ollut fyysisesti uupunut töiden jälkeen.
Henkisellä tasolla on välillä rankkaa kun työnantaja asettaa epäinhimillisiä aikamääreitä eikä aina tajua minkä verran aikaa mihinkäkin työhön menee. Onneksi niistäkin tilanteista selvitään yleensä puhumalla ja mulla on kylässä onneksi muutamia tuttuja joiden kanssa voidaan päivitellä ja purkaa fiiliksiä silloin kun tuntuu että pää räjähtää.

Lisäksi kavereiden saaminen on yllättävän hankalaa vieraassa maassa. En kyllä ole koskaan ollut erityisen hyvä saamaan kavereita saati pitämään yllä ystävyyttä. Toisaalta en ainakaan nyt ole tarvitsemassa sydänystäviä enkä ole ihmissuhteista riippuvainen. Oikeastaan tämä nykyinen tilanne on aika sopiva. Meillä on täällä muutama kymmentä työläistä ja lisäksi paljon ulkopuolisia urakoitsijoita milloin missäkin hommissa joten päivittäin täällä kohtaa ison joukon ihmisiä. Ihmisten kanssa on helppo jutella ja muutaman kanssa ollaan jopa ystävystytty.
Sillon kun alkaa pinna kiristymään, hurautan yleensä meidän työpajalle ja istun siellä hetken aikaa parantamassa maailmaa työukkojen kanssa. Tai ajan kaupalle jossa työskentelee työkaverini äiti, todella ihana ja hauska nainen joka osaa aina piristää päivää. Yksin ei siis tarvitse olla ja ihmiset on keskimäärin avuliaita ihan omasta aloitteestaan ja keskustelukyky on tallella.

Ennen minua täällä on ollut ainakin viisi tyttöä samalla nimikkeellä millä itsekin olen. Kaikki tytöt ovat kuitenkin olleet lähinnä ratsastajia ja tehneet siinä sivussa huoltojuttuja sen mitä ovat osanneet ja ehtineet. Käsittääkseni vain kaksi heistä on suorittaneet kurottajakortin mutta ratsastuskiireiden takia koneella ajo on jäänyt heiltä vähemmälle.
Mun taustat taas on hyvin erilaiset kuin muiden tyttöjen ja siksipä on ollut mukavaa että mulle on annettu lisävastuuta koneista ja huoltotoimenpiteistä koska muhun on luotettu. Olen ensimmäinen Au Pair joka on saanut ajaa isoja traktoreita täällä, pessyt omasta aloitteestaan työkoneitaan käytön jälkeen, trimmeröinyt säännöllisesti, hoitanut kaikki laitumet kuntoon yksinään ja korjannut aitoja sekä auttanut muita työläisiä heidän töissään. Onkin ollut mukavaa että mun työpanosta on myös arvostettu ja mut on otettu farmiukkojen ja muiden työläisten porukkaan mukaan hienosti. Yleensä hevostytöt on täällä jääneet vähän omaan arvoonsa kun tytöillä ei välttämättä ole ollut mielenkiintoa/aikaa/taitoa osallistua muuhun kuin ratsastukseen ja hevosten hoitoon.

Tämä viikko oli ihan mainio kyllä. Alkuviikosta hoidettiin alta kaikki kengitykset kahdessa päivässä. Onneksi suurin osa hevosista voitiin hoitaa ihan laitumella kun suurin osa on kengättömiä ja edessä oli vaan lyhennys. Muutama hevonen piti tuoda sisälle ja pari jouduttiin rauhoittamaankin.

Viime aikoina aika paljon työtä on teettänyt ensi vuoden varsojen alulle saattaminen. Onneksi työnantaja on eläinlääkäri ja hänellä on täällä kaikki välineet ja tilat joten siinä mielessä on ollut helppoa. Hevosten taluttelu on se kaikista aikaa vievin asia, laitumia on ympäri kylää ja välimatkat on aika pitkiä. Oon myös tehnyt pari reissua Southamptoniin hakemaan DHL terminaalilta hevosen siemennestettä joka on lähetetty Saksasta mutta DHL toimitus on viivästynyt ja siksipä painavasta kaasujalasta tunnettu Mari on saanut tehtäväkseen lähteä noutamaan kallista lastia.

Nyt pitäisi olla kaikki ultraukset tältä erää takana päin, toivottavasti. Ainakin viisi tammaa on nyt siemennetty ja mahdollisesti muutama vielä edessä.

Yksi varsakin on tuloillaan vielä parin viikon sisässä, sitten on kaikki tämän kesän varsat nähneet päivänvalon.

Vähän oon ehtinyt tehdä omiakin hommia; laitumia siistitty, aitoja korjailtu, muutama laidun niitetty.. Varsinaista kiirettä ei ole pitänyt onneksi. Ensi viikolla ajattelin trimmeröidä ja hoitaa muutaman jäljellä olevan laitumen siistiin kuntoon. Kuulemma ensi viikolla alkaa kuivaheinän kaataminenkin ja pikkuhiljaa aletaan valmistautumaan sadonkorjuuseen. Vielä en tiedä kaipaavatko mun apua, kaipa sieltä tulee sitten kyselyä epätoivon hetkellä.

Mulla on enää jäljellä yksi englannin tunti. Tämä kurssi jolle menin muistaakseni maalis-huhtikuussa on oikeasti tarkoitus suorittaa noin vuodessa. Käytännössä menin itse kurssille ihan vaan suorittaakseni kokeet. Muu luokka on suorittanut ryhmäkeskustelukokeen, puhekokeen ja luetunymmärtämisen kokeen. He aloittivat kurssin paljon minua ennen. Itse suoritin noiden lisäksi myös kuuntelukokeen ja kirjallisen kokeen. Keskiviikkona on edessä viimeinen osa kokeesta kun pitää kirjoittaa artikkeli.

On ollut mukava olla kurssilla jossa ei ole tarvinnut tehdä töitä läpäistäkseen sen. Jääkiekon MM-kisojen aikaan katsoin Suomi-Ranska pelin kännykästäni ja tein samalla tehtävät ja vastasin opettajan kysymyksiin.

Opettajiltani oon saanut ihan mahtavaa palautetta vaikka osallistumiseni onkin ollut vähän laiskanpuoleista. Mutta kielitaitoani on kehuttu ja viikko sitten toinen opettajistani sanoi että ihailee mun rauhallisuutta ja itsevarmuuttani. Olen kuulemma hyvä esiintyjä.

Se oli hauska kuula. Etenkin kun muistan tasan tarkkaan miten hermostunut esiintyjä olin koko peruskoulun ajan. Punastuin, hikoilin ja tärisin kun piti pitää puhe luokan edessä. Ääni värisi ja sönkötin, halusin vaan vajota lattian läpi. Vihasin äidinkielen improvisaationäytelmiä ja rippikoulun leikkejä.

Lukiossa aloin olemaan enemmän sinut itseni kanssa ja opin nauttimaan niistä hetkistä kun sain olla äänessä. Rakastin äidinkielen argumentointikurssia ja filosifian ja uskonnon tuntien keskusteluja etiikasta. Opin myös nauttimaan vieraalla kielellä puhumisesta koska tajusin että olin siinä aika hyvä.

Armeijassa kasvoin ehkä eniten esiintymään ja puhumaan yleisölle. Aliupseerikoulussa piti pitää useita erilaisia koulutuksia erilaisten aseiden käytöstä ja yleissotilaallisista taidoista. Silloin alettiin opettelemaan muodon viemistä, käskynantoa ja kurinpitoa.

Yksi raskaimmista harjoituksista oli perinnemarssi joka oli noin 50 kilometriä ja sisälsi yön yli marssimista, vesistönylitystä, suunnistusta ja ihan kaikkea mahdollista. Suurin osa tuosta marssista on ihan sumun peitossa päässäni. Mutta minä olin meidän ryhmän ryhmänjohtaja ja mulla oli ryhmässäni kaksi alikersanttia ja kasa oppilaita ja mun piti johtaa sitä laumaa siinä mielentilassa. Se oli sellainen kokemus jonka jälkeen tuntui että kaikesta selviää ja kaikki on vaan väliaikaista, jossain vaiheessa helpottaa.

Muu armeija-aika oli sekin opettavaista ja kaikki johtajakokemus mitä sieltä sain jäi kyllä mieleen. Opin olemaan aika paljon itsevarmempi. Olen kyllä aina ollut itsevarma mutta armeijassa sain päästää sen puolen itsestäni valloilleni ja tuntuu että siellä olin enemmän oma itseni kuin missään muualla.

Sen jälkeen esiintyminen on tuntunut yhä helpommalta enkä enää kavahda niin helposti siitä kun monta silmäparia kerralla katsoo minua ja oikeasti kuuntelee mitä minulla on sanottavana. Se on aika hieno tunne.

Yksi kielikurssin opettajistani sanoi että mun pitäisi mennä jonnekin esiintymään ja kertomaan miten päädyin tälle polulle millä olen nyt. Mulla on ollut aika mielenkiintoinen tie enkä vielä itsekään tiedä minne se johtaa.

Vähän surkeampiakin uutisia mahtuu kuitenkin joukkoon. Viime viikolla päästettiin vihreämmille laitumille yksi hevonen. Ratsastin sillä muutaman kerran keväällä ja ne oli kyllä mieleenpainuvia maastoiluja. Mutta vuosia jatkunut on-off ontuminen kävi lopulta liian raskaaksi omistajalle joka päätti että on parempi päästää hevonen pois kivuista, kun mikään hoito ei tuntunut tehoavan. Hyvää matkaa Saarka!

Eläinvauvoja

Meillä on taas bengalinkissavauvoja! Yhteensä neljä, kahdesta valkoisesta ei saanut mitenkään persoonallisia ja mielenkiintoisia kuvia niin jätän ne julkaisematta. Nämä söpöläiset syntyivät alle viikon kuluttua siitä kun lähdin Suomeen. Eilen otin kuvat että saa potentiaalisille omistajille laittaa näytille kuvia lapsosista.

Vasemmalta oikealle, nuorimmasta vanhimpaan.

Nuorimmainen syntyi 17.6., keskimmäinen 25.5. ja vanhin 1.5. Vielä olisi yksi varsa tulossa tänä kesänä. Lisäksi useita tammoja on siemennetty jo eli ensi vuosi tulee olemaan kiireinen varsakesä!

Toissapäivänä jouduin kurvaamaan kiireellä Southamptoniin hakemaan siemennestettä terminaalilta sillä kuriirifirmalla oli viivästyksiä eikä meillä ollut varaa odottaa iltaan asti joten minut lähetettiin noutamaan lähetystä. Isoissa kaupungeissa ajo kuumottaa edelleenkin mutta selvisin eksymisittä, yllätyin itsekin! Ja tamma ehdittiin siemenää ajoissa.

Erilainen juhannus

Suomesta palaamisen jälkeen on ollutkin aikamoista kiirettä. Tai no ei mitään suurta stressiä mutta tekemistä on riittänyt pitkälle iltaan. Näin kesäisin aloitetaan työt aamulla 7:30 ja lopetellaan illalla klo 18 maissa. Itse paahdan monesti töitä sinne klo 19 asti kun on mukava vahti päällä ja iltaa kohden sää viilenee niin on mukava tehdä töitä.

Palasin Suomesta perjantaina 10.6. ja seuraavana maanantaina mulla oli traktorikurssi. Ihan mua varten oli tilattu perehdytyspäivä isompiin traktoreihin. Mun kuvissa on aiemmin vilahdellut vanha sininen Ford 4000 mutta tuon koulutuksen myötä saan ajaa myös meidän isoja John Deerejä. Koulutuspäivä itsessään meni hyvin, opettaja oli yllättynyt siitä että osaankin ajaa ja peruuttaa jo ennestään, hän ei tiennyt mun CE-kortista.

Sen jälkeen vietinkin usean päivän niittäen laitumia joilla kasvaa versoja ja rikkakasveja joista pitää päästä eroon. Oli oikein kivaa hommaa ja viihdyin hyvin isompien traktoreiden ratissa. Nyt ei oo sitä hommaa taas ollut mutta kunhan jotain ilmenee niin pääsen taas ajelemaan noilla koneilla!

Samalla viikolla perjantaiaamuna odotti laitumella yllätys kun yksi tammoista oli pyöräyttänyt esikoisvarsansa 10 päivää etuajassa ihan yksinään. Varsa ravaili jo äitinsä perässä ja oli löytänyt tiensä maidon äärelle joten loppu hyvin kaikki hyvin.

Samana päivänä autoin naapurissa olevan B&B isäntää kuljettamaan tuollaisen vajan uuteen paikkaan. Kahdestaan me nostettiin se kyytiin ja opetin vielä isäntää samalla kuormaliinojen käyttöön.

Pariin otteeseen oon ollut myös työkaverin äidin johtaman porukan matkassa vetämässä hukkakauraa pelloilta. Hukkakaura on yksivuotinen rikkakasvi joka viihtyy valitettavan hyvin pelloilla ja kilpailee näin viljan kanssa samoista ravintoaineista ja vedestä. Hukkakaura vedetään maasta ja hävitetään polttamalla. Mukavaa hommaa, tutustuin hyvin uusiin ihmisiin ja oli hauskaa kävellä traktorin urissa pelloilla ja paikantaa viljan seasta pilkottavia hukkakauroja.

Tässä on tämän viikon tuotos. Tiistaina ja keskiviikkona rakennettiin kahden työkaverin kanssa tuo häkki. Itse rakennus kasattiin elementeistä jo keväällä mutta nyt saatiin viimein aikaiseksi tuon häkin kokoaminen. Kyseinen rakennus on siis kissala, sinne siirrettiin keskiviikkoiltana kolme aikuista kissaa, kaksi vanhempaa pentua ja neljä muutaman viikon ikäistä pentua.

Häkki ei ollut mikään hauska rakennettava mutta äkkiä siitä selvittiin lopulta.

Tänä vuonna juhannus meni vähän erilaisissa merkeissä, olin töissä. Tänään oon trimmeröinyt koko päivän ja eilen tein ihan normaalin työpäivä. Välillä näinkin!

Suomiloma

Nyt kun oon jo takaisin kotoisan sateisessa Englannissa niin on mukava muistella kesälomareissua kotiin.

Siitä asti kun tänne tulin helmikuun alussa, tiesin että kesällä täytyy päästä kotiin käymään. Syitä oli monia; siskon lakkiaiset, perheen ja Hukan näkeminen, sukulaisten tapaaminen, Suomen kesän näkeminen, tanssilavoilla pyörähtely ja muutamien ystävien tapaaminen.
Kun tehtiin mun au pair-sopimus, sain tietää että mulla on vuodessa käytössä 20 lomapäivää joka toisen vapaaviikonlopun lisäksi. Välittömästi julmana ja pirullisena esikoislapsena keksin mainion juonen jolla varmistan että siskoni tulee saamaan lakkiaisyllätyksen. Mun kotiintulosta tiesivät äitin, isin ja veljen lisäksi vain muutamat kaverit. Erityisen vaikeeksi salaisuuden pitäminen muuttui pari päivää ennen Suomeen tuloa kun monet kaverit, hyvän päivän tuttavat ja kylänmiehet alkoivat kyselemään että milloin tuun käymään Suomessa. Vastailin vaan että "Jos sitä tässä kesän aikana jossain välissä..", vaikka tosiasiassa yritin parhaillaan ahtaa tuliaisia ja tanssikenkiä matkalaukkuuni.

Lähdin täältä sunnuntaina 29.5. työviikonlopun jälkeen. Imuroin huoneeni ja vaihdoin lakanat ja söin viimeiset ruuat jääkaapistani ennen kun työkaverini heitti mut meidän pösöllä läheiseen kylään bussipysäkille. Siinä vaiheessa kun nousin bussiin, olo oli aika turta. Olin laskenut päiviä Suomeen pääsemiseen siitä asti kun niitä oli 50. Latasin sitä varten sovelluksenkin kännykkääni.
Matka Lontooseen sujui ongelmitta. Suurta viihdettä matkaani toivat suklaa ja kuulokkeista pauhaava kotimainen musiikki jota olin juuri matkaa varten ladannut mun kännykkään. Lisäksi viereisellä penkkirivillä istuva japanilaisturisti joka räpsi kuvia Nikonillaan jokaisesta mielenkiintoisesta rakennelmasta ja hyökkäsi yhdellä pysäkillä uloskin kuvaamaan, sai aika hyvälle tuulelle.

Vietin yön Gatwickillä Bloc-hotellissa. Työnantajani oli mulle ystävällisesti varannut ja maksanut huoneen sieltä. Hotelli oli kerrassaan täydellinen lentokenttähotelli, ei valittamista! Huone oli erittäin pieni ja erittäin moderni, juuri sopiva lyhyeen majoittumiseen. Seinällä olevalla tabletilla säädeltiin lämpötilaa, valoja, verhojen asentoa ja sen kautta myös tehtiin check out.
Mun ilta kului hyvin pitkälti hotellihuoneessa makoillessa ja rentoutuessa. Kävin myös kiskurihintaisella illallisella ja siiderillä jotka olin molemmat ansainnut pitkän päivän jälkeen.

Nukkuminen sujui mainiosti jostain 23 aina kello 2:30 asti jolloin heräsin ja ajattelin että kello lienee jo aika paljon. Sitten nukahdin tunniksi ja heräsin taas. Tarpeeksi kauan makoiltuani ja pyörittyäni sekä youtubesta rentouttavaa unimusiikkia kuunneltuani luovutin ja aloin selaamaan kännykkää ja katselemaan telkkaria.

Aamu meni rauhassa valmistautuessa ja lentokentällä vaellellessa. Olin hyvissä ajoin check inissä ja kiertelin kauppoja ja metsästin evästä. Kuulin myös ensimmäistä kertaa 4 kuukauteen omaa äidinkieltäni ilman että se tuli älypuhelimesta tai koneesta!
Lento oli myöhässä ja aloin tekemään laskutoimituksia ja tajusin etten ehdi Helsingin bussiin. Seuraava bussi tulisi siitä yli tunnin kuluttua. Lento meni ihan hyvin, heräsin jossain vaiheessa siihen kun kylmä kuola valui poskellani.
Oli aika uskomaton tunne kun kone lasketui kentälle ja tajusin että oon vaan muutaman tunnin päässä kotoa. Voi miten väärässä olinkaan.

Bussi tuli viimeinkin ja päästiin matkaan. Aivoja väsytti kahden huonosti nukutun yön jälkeen mutta kroppa halusi pysyä hereillä. Mulla oli vaihto Lahden matkakeskuksella. Siellä odoteltiin bussia puolisen tuntia edellisen kuskin lupaaman 10 minuutin sijaan. Kävi ilmi kuitenkin että puoli tuntia oli se oikea aika eikä bussi siis ollut myöhässä. Viimeinkin päästiin lähtemään kohti Keski-Suomea.

Noin 10 minuutin jälkeen iski paniikki - missä tuliaispussi?! Tuliaiset olivat olleet matkalaukussa mutta koska Helsinki-Vantaalta piti ostaa vielä perinteiset Tobleronet, oli pakko siirtää tuliaiset omaan muovipussiinsa. Eikä siinä vielä kaikki, samaan pussiin laitoin Lahdessa päiväkirjan johon olin kirjoittanut joka päivä Englantiin tulosta tähän päivään asti.
Kävin sanomassa kuskille että tuliaiset jäi Lahteen. Hän ei voinut auttaa joten tein mielestäni ainoan oikean ratkaisun ja jäin siihen paikkaan pysäkille tien varteen jäljellä olevien tavaroideni kanssa.
Alkoi väsyttää ja nälättää ja itkettää. Kello oli noin 19:30. Soitin isille hädissäni ja samalla liftasin tien varressa. Bussi tuli kohdalle ja otti kyytiin. Matkakeskukselle päästyämme huomasin että mun pussi oli edelleen laiturilla 20 minuutin jälkeenkin! Juoksujalkaa laiturille ja tavarat talteen.

Aloin katselemaan seuraavaa bussia ja viestittelin isin kanssa. Mutta isi laittoi viestin että oli jo lähtenyt matkaan. Se lähti hakemaan minua Lahdesta asti Keski-Suomeen.
Pari tuntia meni pulssia tasaillessa ja kännykästä videoita katsellessa, kunnes tuli viesti että isi alkoi olla kulmilla.

Isin kanssa siskon lakkiaisissa

Oli aika huojentunut olo kun näin tutun auton kaartavan parkkipaikalle ja isi tuli vastaan. Oli ollut kova ikävä. Kyllä oli mukava lähteä kotimatkalle. Auton keskikonsolissa oli vielä samoja muovihippeleitä ja romuja kuin helmikuussakin ja radion pikavalinnat oli ennallaan.

Kun käännyttiin parin tunnin ajon jälkeen meidän kylälle ja hiekkatielle, alkoi olla perhosia mahassa. Tiesin että kohta nähdään Hukan kanssa. Sitä pientä saksanpaholaista mulla oli ollut niin sietämätön ikävä kuukausien ajan.
Odotin meidän tien risteyksessä kun isi ajoi auton pihaan ja kävi sitten päästämässä Hukan irti ja käveli sen kanssa vastaan.
En oikeen tiedä kumpi meistä oli enemmän innoissaan, minä vai Hukka! Joka tapauksessa pieni peto kipitti korvat luimussa suoraan syliin ja häntä vispasi puolelta toiselle. Silloin tuntui että koko pitkä ja rasittava matka oli enää muisto vaan.

Ensimmäinen loma-aamu

Sen jälkeen pihasta käveli äiti. Liian pitkästä aikaa oli ihana halata ja nähdä. Siinä hetkessä kaikki oli hyvin. Myös meidän kolmesta kissasta kaksi ryömi koloistaan ja hiirijahdeiltaan tarkastamaan että mikä mekkala alkoi puolenyön aikaan kun kaikkien pitäisi olla nukkumassa. Niin ne vaan nekin tunnistivat ja tulivat silitettäviksi.

Äiti kysyi että onko nälkä. Vastasin että "Ruispaloja haluaisin". Kaikesta väsymyksestä huolimatta mun oli yöllä pakko saada ruispaloja ja valion kevytmaitoa. Sen jälkeen kelpasi mennä omaan huoneeseen ja huomata että kaikki oli ennallaan. Sisko oli varastanut mun paremman sängyn joten mun kohtalona oli kapea ja pieni sänky joka oli kuitenkin ihan täydellinen.

Aamulla heräsin ennen kun sisko lähti töihin ja aloin miettimään loppuhuipennusta julmalle juonelleni. Päädyin hiipimään keittiöön kun kuulin herätyskellon soivan.
Kun näin Katrin köpöttelevän unen pöpperössä olohuoneeseen, huikkasin sille keittiöstä että "Huomenta". Ensin se jähmettyi ja totesi että "Mitä ihmettä" mutta tuli kuitenkin halaamaan. Kyselyikä iski vasta kun se sai vaatteet päälle ja aivot alkoi heräilemään, nauran vieläkin yksinäni sille reaktiolle kun normaalisti niin sanavalmis ja kipakka siskoni jäi sanattomaksi!

Pikkuveli tiesi mun kotiintulosta mutta yllätin sen silti aamulla sen oven takaa.
Kaikenkaikkiaan oli maailman paras tunne tulla kotiin. Tuntui että viimeistä neljää kuukautta ei olisi ollutkaan, kaikki oli niin kuin ennenkin.


Jatkuu sitten kun jatkuu! Nyt nukkumaan rankan traktorikurssin päätteeksi

Kesäloma

Siitä asti kun Englantiin menin, mulle oli selvää että kesällä on päästävä käymään kotona. Äitille, isille ja pikkuveljelle sekä muutamalle kaverille olin asiasta maininnut mutta muuten olin ihan hys hys. Pääasiallinen syy oli se että pikkusiskollani oli viime viikonloppuna lakkiaiset ja mun julmaan mieleen juolahti jo helmikuussa että maailman parhaana isosiskona annan hänelle lahjaksi sydänkohtauksen.
Ja kyllä se siskon reaktio oli kaiken salailun arvoinen. Edellisenä päivänä olin laittanut hänelle whatsapissa kuvan varsasta ja kirjoittelin että oon tässä varsaa kesyttämässä. Tosiasiassa taisin olla Lontoossa hotellihuoneessa.. Tiistai-aamuna siskoni oli lähdössä varhain kesätöihin. Kun hän tuli olohuoneeseen, totesin hämärän keittiön nurkista vaan että "Huomenta". Juuri herännyt siskoni tuli halaamaan ja oli hiljainen, parin minuutin kuluttua sen aivot alkoivat heräilemään ja alkoi kysymysten tulva.

Palailen myöhemmin lomakuulumisiini, ehkä sitten kun oon jo takaisin Englannissa. Tulin tänne viime viikon maanantaina juuri ennen puoltayötä ja lähden tänä perjantaina. Loma on ollut juuri niin ihana kun osasin haaveilla. Vaikka tuntui aluksi että eihän tässä ole kauaakaan ennen kun pitää lähteä takaisin niin tosiasiassa tässä on ollut runsaasti aikaa ihan vaan laiskotteluun ja Suomen kesästä nautiskeluun.

Palaillaan siis myöhemmin, tässä kuitenkin video jonka näytin siskolle kotiin päästyäni. Matka ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan mutta kun omalle kylälle pääsin niin totesin että oli se sen arvoinen.
Videon loppupuolella on myös klippi siitä kun nähdään Hukan kanssa ekaa kertaa 4 kuukauteen, tuota hetkeä olin odottanut ehkä eniten ja olin siitä kenties enemmän innoissaan kuin mistään muusta lomaan liittyvästä!.

Tässä vielä yks video minkä otin lomaa edeltävällä viikolla. Oli niin kauniin kesäistä ja mulla oli mieli jo lomassa, työ sujui vaivattomasti ja kevein mielin.